Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Joulu, UV ja Vuosi 2015

Ja niin se vuosi jälleen kerran vaihtui. On se ihan mahdotonta että nyt on jo vuosi 2015. Itselläni viime vuosi meni aivan älyttömän nopeasti, johtuen varmaan siitä että vuosi 2014 oli vaihdon ja Tampereelle muuttamisen takia hyvinkin erilainen mitä aikaisemmat vuodet. Mä ajattelinkin tässä lähiaikoina vielä vähän viime vuotta tarkemmin muistella. Mutta näin alkuun heti parin viime viikon kuulumisia näin tiivistetysti.


 Jouluahan me vietettiin perheen kanssa perinteisesti Länsi-Suomessa. Jouluaatto oli hyvinkin perinteinen; aamulla katsottiin lastenohjelmia sekä tietysti lumiukko, käytiin joulusaunassa, syötiin mahat täyteen jouluruokaa, avattiin paketteja ja illalla vielä pelailtiin yhdessä kaikkia pelejä. Joululahjoihin oon tosi tyytyväinen ja oikeastaan sainkin melkein kaiken mitä toivoin. Vanhemmilta sain yhdistetyksi joulu- ja synttärilahjaksi Michael Korsin laukun ja yhdestä paketista paljastui mun kovasti toivoma Cosmetic Organizer. Jopa sen Britney Spears DVD:n jota oon monta vuotta jo toivonut niin vihdoin sain. Ja koska menin tänne kirjoittamaan että joulu ei ole mitään ilman Wiener Nougattia, niin tuota taivaallista suklaata sainkin sitten yhteensä 4 pakettia :D Joulupäivänä me mentiin vielä syömään lisää ruokaa toiseen mummulaan ja tosiaan vietin mä synttäreitäkin. 23 vuotta napsahti mittariin ja sain heti aamusta oikein hienon prinsessakakun ;)

 
Meikäläisen synttärikakku, jossa mansikkakermavaahtoa sekä tyylikäs marsipaanista tehty Belle / Ostettiin Janskun kanssa toisillemme lahjoiksi Selfietikut. Ei oo ikinä ennen käynyt näin että oltais samat lahjat toisillemme hankittu :'D


 Siinä vähän uuden vuoden mättöjä. Perinteisesti valkosipulikermaperunoita, nakkeja, lihapullia, perunasalaattia ja illemmalla vielä juustoja ja sipsiä. 

 
 Selvästi pitää käydä ostamassa lisää huulipunia koska toi lokerikko näyttää siltä että se kovasti kaipaa täytettä ;) / Kuulemma mun valamat tinat kertoi että rahaa olis tiedossa :D

Uusivuosi meni tänä vuonna rauhallisissa merkeissä ihan kotosalla. Meillä oli koko perhe koossa ja syötiin kunnon UV mätöt, pelailtiin rappakaljaa ja korttia, valettiin tinaa ja vuoden vaihtuessa käytiin pamauttamassa parit raketit ja juotiin shampanjaa.



 Risteilemässä!

 Eilinen look, vyölaukut kunniaan ja silleen :'D / Ihanainen Karlos palasi taas Suomeen! 

Sen lisäksi on tässä parin viikon loman aikana tullut juhlittua kaverin paluuta Japanista Suomeen ja eilen juhlistettiin kavereiden kanssa mun synttäreitä ysäriteemalla. Niin ja melkein jo unohdin että kyllähän me käytiin vähän Tallinnassakin risteilemässä. Tällä kertaa Tallinasta tarttui mukaan vain pari vaatetta ja jääteetä.

Mutta nyt odotan innolla mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Huomenna olisi aika palata vuoden opintovapaan jälkeen mun vanhaan työpaikkaan ja täytyy myöntää että vähän jännittää että onkohan siellä paljon asiat muuttunut. Sen lisäksi paluu koulunpenkille olisi parin viikon päästä ja edessä olisi vielä muutama kurssi ennen kuin (toivottavasti) valmistun. Mitään uudenvuoden lupauksia mä en ole halunnut edes tehdä koska ei ne kuitenkaan ikinä (ainakaan mulla) pidä. Mutta eikun oikein ihanaa alkanutta vuotta 2015 kaikille! :)




sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä Jouluun on


Ja mä makoilen kotosalla kipeänä. Nyt ei tosiaan olis ollut varaa alkaa sairastamaan, kun osa joululahjoistakin vielä ostamatta! Eikä se muutenkaan oo kiva olla Jouluna kipeänä. Toivokaamme parasta, että tää tästä helpottais. Mutta jee enää kolme yötä ja oon aika fiiliksissä että tänään vähän sateli luntakin :) toivottavasti tuo lumi pysyisi nyt edes joulun ajan maassa...

 

lauantai 13. joulukuuta 2014

Tallipihan Joulukylä

Parisen viikkoa sitten tuli pyörähdettyä täällä Tampereella Tallipihan joulukylässä siskojen. Oli kyllä ihana fiilistellä kaikkia pieniä joulu-kojuja ja kauppoja. Jouluvalot loi ihanaa tunnelmaa ja vitsit kun vielä olis ollut lunta maassa, niin olis ollut ihan täydellistä. Suklaakaupan herkut houkutteli aika pahasti ja täytyykin vielä ensi viikolla käydä sieltä ostamassa muutamat joululahjat. Siellä kun hyllyt oli täynnä suklaata, nekkuja, erilaisia tee-vaihtoehtoja ja kotitekoista glögiäkin taisin siellä nähdä. Voisin myös mielelläni vielä käydä moikkaamassa tallipihan asukkeja ja varsinkin ihanaa Oliver aasia x)
 

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Tulkoon Joulu!



Tasan kaks viikkoa jouluun! 14 päivää! Ihan hullua! Tää vuosi on tuntunut menevän ohi ihan käsittämättömän nopeesti ja kohta onkin jo vuosi 2015. Mä oon tänä vuonna jotenkin fiilistellyt joulua enemmän kuin moneen vuoteen. Jo marraskuussa alkanut kuuntelemaan joululauluja, glögiä hörppinyt monena iltana ja nyt joulukuussa oon ottanut tavakseni joka aamu katsoa päivän jakson The Joulukalenterista. Tuo The Joulukalenteri on muuten niin klassikko, ja vaikka oon ollut vasta 6-vuotias kun se on ekan kerran telkkarista tullut, niin se on silti ihan sieltä lapsuudesta jäänyt mieleen. Kuten jo sanoin niin tänä vuonna oon jotenkin ollut enemmän innoissani Joulusta kuin moneen vuoteen ja hyvää fiilistä lisää myös se että tänä vuonna mun työharjottelu loppuu jo 20.12. eli saan nauttia tästä ihanasta juhlasta ihan täysin siemauksin. Viimeiset 5 vuottahan oon ollut aina aatonaattona ja muutamana vuonna aattonakin töissä. Voitte siis kuvitella miten innoissaan tämä tyttö on näistä kunnon vapaista. Töihin mä suuntaakin vasta Tammikuun puolella eli saan parisen viikkoa ihan lomailla ja ladata akkuja. 
Voidaanko kaikki muuten yhdessä toivoa että Jouluksi saataisiin maa valkoiseksi? Ei välttämättä mitään suuria nietoksia mutta sitä lunta edes ihan vähän. 

maanantai 8. joulukuuta 2014

Turku

Toisinaan on ihan kiva käydä fiilistelemässä Turussa. Käydä herkuttelemassa pitsaa Denniksessä ja näin Joulun alla kiertelemässä vähän Joulutoreja. Tällä kertaa päädyin muuten hieman erikoisempaan pitsaan, sillä täytteinä oli muunmuassa avokadoa ja halloumi-juustoa. Aika jännältä varsinkin tuo avokado maistui pitsassa; ei huonolta, mutta en mä välttämättä kotona menisi sitä pitsaani laittamaan. Ja jälkkäriksi sitten tietenkin suklaakakkua kera kermavaahdon. Nam. Niin ja käytiin me myös kuuntelemassa vähän musiikkia, nimittäin Tommi Soidinmäen & Saija Tuupasen 10-vuotis juhlakiertuetta. Tommi muuten oli melkeinpä tasan vuosi sitten lauleskelemassa meidän äitin synttäri-juhlissa. 

Tänään mun piti olla ahkera ja lähteä metsästämään joululahjoja mutta koko päivä menikin sängyssä makoillen. En kylläkään jaksa siitä ahdistua, koska eikös vapaapäivänä saakin ottaa vähän rennommin ja eikä se mikään poikkeus ole että aina kuitenkin päädyn lahjaostoksille vasta ihan viimeisinä päivinä ennen Joulua :'D

tiistai 2. joulukuuta 2014

Dear Santa

Tässä olis vähän meikäläisen tän vuoden lahjatoiveita ;)


Michael Kors Susannah Quilted Leather Large Tote laukku. Katselin tätä kyseistä ihanaa tikattua nahkalaukkua tänä syksynä Stokkalla ja se vaan jotenkin on jäänyt mun mieleen kummittelemaan. Oon aina vähän "ollut vastaan" Korssin laukkuja kun niitä tuntuu nykyisin näkemään kaikilla mutta oikeesti mä haluun tän!!!

Cosmetic Organizer. Oon jonkin verran bongaillut näitä ihmisten blogeista ja ei jumankekka että tämmönen olis kätevä! Sais kaikki meikit ja korut edes jonkinnäköiseen järjestykseen.

Time Out With Britney Spears DVD. Oon tätä toivonut jo aika monena jouluna mun siskolta mutta koska tätä ei ilmeisesti Suomesta mistään saa ja netistäkin joutuu tosissaan etsimään niin en ainakaan vielä oo kokoelmiini kyseistä dvd:tä saanut. Ehkä mun oikeesti pitää itse alkaa tätä etsimään ja tilailemaan joulun jälkeen :DD

Rahaa. Vähän ehkä tavallaan tyhmä ja ei yhtään omaperäinen lahja mutta kuitenkin niin hyödyllinen!

Wiener Nougat Suklaa! Lahja jonka ainakin äiti ja siskon mies tietää että on pakko saada. Menee joulu ihan pilalle jos ei jostain paketista tätä ihanaa suklaata löydy!

Finnkinon leffaliput. Tykkään tosi paljon käydä leffoissa ja nää onkin sen takia juuri tosi kiva lahja :)

Kuntosali jäsenyys. Tän itseasiassa keksin vasta äsken. Mä niin mielelläni ostaisin jollekkin kuntosalille jäsenyyden koska uskon että tulis siellä salilla käytyäkin. Nuo jäsenyydet vaan tuppaa olemaan tosi hintavia eikä tällasella opiskelijalla välttämättä oo laittaa rahaa sellaiseen.

Tämän näköiset olis mun tän vuoden toiveet. Mites onko teillä toiveita mitä joulupukin haluaisitte tuovan?

Ja tosiaan Britney Spearsin syntymäpäivän kunniaksi vielä yksi Briitun joulubiisi tähän loppuun tuomaan vähän joulutunnelmaa :) 




perjantai 17. tammikuuta 2014

Life through Iphone!

Hyvää perjantai-iltaa kaikille! Tulin just töistä kotiin ja ajattelin että voisin pitkästä aikaa kertoa teille kuulumisia! Jotenkin oon ollut niin aikaansaamaton etten oo saanut tänne mitään kirjoteltua vaikka se on monesti mielessä ollut. Sain jopa joululahjaksi toivomani uuden kameran mutta silti ei oo juurikaan kuvia tullut otettua! Lupaan että ens viikolla otan ton uuden vempeleen ohjekirjan käteen ja alan opettelemaan ton käyttöä! Ehkä tännekkin sitten sais jotain kuvia. Nyt joudutte kuitenkin vielä tyytymään puhelimeen kertyneisiin kuviin (niitä on niin paljon että tuli melkein ihan epätoivo kun aloin karsimaan mitä tänne laitan ja mitä en xD). Elikkä tässä olis kuvia niin joulukuulta kuin tammikuultakin :)

 Joulukuun alkua ja Jansku oli mun henkilökohtainen hiusten kihartaja kun valmistauduttiin äitin juhliin / Pakollinen naamanvääntökuva moi kaikki! / Sinä olet minun siskoni en tahdo että erkanemme koskaan <3 / Käytiin kesken juhlien vähän janskun kanssa haukkaamassa happea ja kuvailtiin yöllistä Vanhaa Raumaa.

 Ennen joululomaa maisteltiin koulussa mietojen alkoholijuomien kurssilla jälkkäriviinejä kera juustojen, suklaan ja patongin <3 / Pizza Hutin pannupitsa on vaan parasta! Pakko muuten sanoa että en ymmärrä ihmisiä jotka ei tykkää pitsojen reunasta?!?!?! Sehän on se paras osa! / Ihanaisen Kriden kanssa juhlimassa Helsingin yössä / Kävin myös vihdoin ennen joulua ekaa kertaa keskustan Starbucksissa!

Viimeisen Vanhan kaupungin fiilistelyt kera Paahtimon Glögin ennen Porvoosta muuttamista / Viimeisellä kouluviikolla käytiin luokkakaverin kanssa lounaalla Tiger Sushissa. Vedin tona päivänä niin sushi-ähkyt etten oo sen jälkeen käynytkään sushia syömässä. / Viimeiset opiskelijabileet hetkeen teemalla Superheroes. Sofia ja Karla oli Porvoossa vierailevina tähtinä <3 / Samana iltana kun muutettiin mun kamoja käytiin myös vanhempien ja isosiskon kanssa siellä kuuluisassa etanaravintolassa Timbaalissa. Alkuun tietysti valkosipulietanat ja pääruuaksi otin juurespyttipannun halloum juuston kera <3 
 
 Mun uutukainen ihanuus Olympus PEN mini <3 Vielä kun nyt oppisin käyttämään tota :'D / Jouluaatto iltana pelailtiin siskojen kanssa vähän uutta Rähinä Aliasta! Riimit lenteli ja naurulta ei vältytty! / Täytin Jouluna 22 vuotta. Ai kauhia ikäkriisihän tässä kohta jo iskee! / Vähän juustoja ja madeira viiniä <3
 
 Kiinalaista ruokaa! Hyvää ja edullista ruokaa ja toimii aina! / Ihanaiset naiseni Sofia ja Sini <3 Oltiin vähän istuskelemassa Memphiksessä ja juotiin hienoja drinksuja / Jonkun sortin mansikka-mojito joita tuli muutamakin nautittua! Muistin just kuinka ihana tarjoilija mies meillä oli kun se vaan toi meille koko ajan lisää noita poppareita <3 / Peace and love posetus!
 
UV:n eväät; sipsiä, dippiä ja vähän siideriä! / Bussissa matkalla Stadiin erään tutun isän toimistotiloihin juhlimaan Uutta vuotta! :'D / Taas kerran otin Johto Cafessa mun luottosalaatin; fetaa, kanaa ja kasviksia <3 / #Swagettiyolognese Ollaan aina niin edustavia <3

 Kävin ensimmäistä kertaa (onpas mulla paljon ollut näitä ekoja kertoja viime aikoina :'D) maistamassa Jungle Juice Barin smoothieta ja hyväähän se oli! Toi kyseinen smoothie oli Monkey Punch ja mukavan hedelmäinen yksilö! / Saaralta saatu synttärikortti jonka teksi on täyttä asiaa ;p  / Teini minä :'DD Juhlittiin viime viikonloppuna mun ja Sofian synttäreitä ja sain Karlalta lahjaks ton Swagin Yolo (ei mitenkään nolo ehei) pipon ;D / Me parhaat synttärisankarit!!! 

 Myös Charlotalta saatiin aika upeet kortit! Kiitos <3 / Siinä ryhmärämä! / Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa (taas) kokeilemassa Factoryn salaattibaaria. Olin kuullut siitä paljon hyvää ja nyt mäki voin ilomielin liittyä siihen porukkaan joka tätä paikkaa suosittelee! / Ihka ensimmäinen oma tekemä Chai latte!!!


Tähän loppuun voisin nyt toivotella vielä hyvää viikonloppua, mä painun kohta pehkuihin että jaksan huomenna mennä töihin ja Krissen tupareihin! :)

torstai 26. joulukuuta 2013

Christmas and my Birthday!



 

Nyt on taas sellanen fiilis että oon onnellinen että joulu on vaan kerran vuodessa. Ei sillä että mä en tykkäis joulusta, oikeestaan mä rakastan joulua, mutta tää määrä mitä ruokaa on taas syöty on ihan järkyttävää. Ollaan tää joulu vietetty perinteisesti isovanhemmilla länsi-Suomessa; ruokaa on syöty, joulusaunassa käyty, lahjoista iloittu, jäädytty yökirkossa ja uusia pelejä pelattu.

Tänään (tai siis nythän voi sanoo jo että eilen) mulla on synttärit ja mittariin tuli jo 22 vuotta, hui! Ikäkriisihän tässä pian iskee :DD Heti aamusta sain vähän kakkua ja pari pakettia lisää. Pelattiin tänään vähän Rappakalja peliä ja nautittiin juustoja ja viiniä (ja pullo skumppaa lol) <3 Muuten päivä onkin mennyt taas syödessä ja huomenna pitäis vielä yhteen joulupöytään suunnatta ennen kuin illalla matka takaisin Helsinkiin alkaa.

Mites teidän joulu on mennyt?

maanantai 2. joulukuuta 2013

Rakas joulupukki...

... tällaisia joululahja-toiveita mulla olisi tänä vuonna :)


1. Leffalippuja! Niin perinteinen mutta oikein mieluisa lahja! Tykkään tosi paljon käydä leffassa ja nytkin pyöris teattereissa sellasia leffoja jotka haluisin nähdä.
2. Rahaa! Oon kevääksi lähdössä vaihtoon joten ylimääräiselle kahisevalle olis kyllä tarvetta ;)
3. Wiener Nougat Suklaa! Pakko saada joka joulu tuollanen tai tuun surulliseksi! Ihan mun lempparisuklaata <3
4. Olympuksen PEN Mini E-PM2 -minijärkkäri! Haluisin uuden kameran kun tuo mun nykyinen on ihan surkee! Olis kiva että olis kunnon kamera millä sais ikuistettua ensi kevään vaihdonkin.
5. Lahjakortteja! Kaipaan uusia vaatteita! Mielelläni ottaisin vastaan lahjakortteja vaikkapa BikBokkiin, Cubukseen, H&M:ään, Spiritstoreen tai Gina Tricottiin!
6. Time out with Britney Spears Dvd! En oo vieläkään saanut aikaiseksi hankittua tätä! Ainut Official Britney Dvd joka multa puuttuu :<
7. Rappakalja-lautapeli! Oon kerran elämässäni pelannut kyseistä peliä ja se oli ihan törkeen hauska peli!

Ja loppuun vielä onnen toivotukset ja mun lemppari biisi uudelta Britney Jean albumilta ;) <3 




keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulu!

Nyt se olis joulun vietto ainakin mun osalta ohi ja paluu arkeen edessä! Viime yö meni taas mukavasti vähillä unilla yöjunassa! 

 
 Kävin ravintolavaunussa syömässä jogurtin ja juomassa päärynäsiiderin :'D


  
 Aattona lähdin lastenohjelmien kattomisen jälkeen iskän kanssa velhonkodalle kuuntelemaan Velhon joulurauhan julistusta. Muuten aatto menikin aika perinteisesti; jouluruokaa, joulusauna ja illalla lahjojen avaus. Niin sekä sitten illalla vielä halusin paistaa makkaraa takassa, koska musta se vaan kuuluu lappiin! 

 
 Aattoaamuna mut herätettiin seittemältä maistamaan juuri valmistunutta kinkkua, jonka jälkeen menin kyllä vielä hetkeksi nukkumaan :)
 

 
 Velho julistamassa joulurauhaa

 
 


Meijän joulupöytä <3
 
 
 Aattoiltana pelailtiin uutta iknow peliä

Tällanen on mun lahjasaldo tänä vuonna (en ehkä saanut niin paljon lahjoja kun ennen mutta kaiken mitä toivoin).
 

-          Lauren Gonrad: The Style kirja
-          One piece haalari
-          Rahaa
-          6kpl leffalippuja
-          Juustohöylä
-          Kuorimaveitsi
-          Prinsessamuki karkilla täyttettynä
-          Rahaa
-          Body Shop mansikka setti
-          ”Converse” lapaset ja villasukat
     -          Norsu napakoru
-          Hollisterin t-paita


 
  Uusi haalari pääsi heti päälle <3
 
 

Joulupäivänä mulla oli synttärit, täytin vihdoin 21 :D Lähdettiin heti puolenpäivän aikaan siskojen kanssa mäkeen, tosin ei siellä oltu kun pari tuntia kun oli vähän huono laskettelu sää. Sinänsä aika mälsää ku laskesteltiin vaan tenava mäkeä, mutta kun siellä oli oikeesti sellanen tuuli ettei viittitty mihinkään muihin mäkiin ees lähteä. Ja en tiiä onko tuo laskettelu niin mun laji vaikka siitä paljon tykkäänki kun olin jo viime kerrasta unohtanut että se ei oo oikein nilkkaystävällinen laji. Mulla on jo pienestä asti ollu jotenki heikot nilkat ja niissä monoissa jotenkin on jalat niin oudossa asennossa että mun nilkat ei oo ikinä siitä oikein tykännyt. Ja tosiaan kivan jalkakrampinkin siellä mäessä sain :’D 


 
 Jansku kihars mun hiukset :D

Illalla syötiin mun synttäreiden kunniaksi vielä tollasta vadelmakastike marenkijäätele ööö kakkua ja juotiin skumppaa. Ja koska en halunnut vaan mökissä olla kun kerran synttärit oli niin iskä, äiti ja isosisko lähti mun kanssa Public House Selväpyy pubiin parille :’)


 


 
 
 
 

Niin synttärilahjaksi sain vielä Audrey The 60's kirjan, Hits 2012 kirjan ja rahaa.
 
Viimesenä päivänä lähdinkin äitin ja mummun kanssa hiihtämään…. Jos laitanki siitä pari kuvaa niin voitte päätellä miten meni…


 


Haha no joo alkuvaikeuksien jälkeen lenkki sujuikin ihan hyvin (mitä nyt yhdessä mäessä kaaduin ku siinä loppu hetkeks latu ;o) ja 5km tuli hiihdettyä vieläpä ihan reippaaseen tahtiin.
Hiihtämisen jälkeen vielä käytiin kaupoilla ja pitsalla ja sitten pitikin jo suunnata juna-asemalle Kolariin.

 


Tänään kotiin tultua otinkin heti parin tunnin päikkärit ja sen jälkeen suuntasin moikkaamaan Sofiaa Selloon. Tuli villiinnyttyä ja vähän shoppailin, mutta ostosten esittelyn taidan jättää seuraavaan postaukseen ;) 

Nyt vielä iltapalaa ja sitten painunkin pehkuihin koska huomenna alkaa työt jo aamu kuudelta. Öitä! :)