Sivut

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hyvää Vappua kaikille!


Sima on valmista, munkit tuli tehtyä aamusta ja koska aurinko paistaa ja on muutenkin niin hemmetin kaunis päivä niin me täällä Itävallassa lähdetään tänään jo viettämään meidän vappupiknikkiä, tietysti kera skumpan ja salmarin ;D
Joten eikun hyviä juhlimisia teille sinne Suomeenkin ;)

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Firenze


 
Seuraavaksi vähän tarinointia Firenzestä, joka oli ehdottomasti mun lempparikohde tällä reissulla. Saavuttiin kaupunkiin keskiviikkona hyvin iltamyöhään ja kaupunki teki muhun jo heti juna-asemalta ulos astuessa suuren vaikutuksen! Siellä oli sellasta Italia-meininkiä (ja ne kadutkin näytti siltä kuin oon mielessäni kuvitellut miltä Italiassa näyttää) mutta samalla kuitenkin oli huomattavissa jotain pohjosen vaikutusta koska tunnelma ei ollut niin kaaottiinen kuin esim Roomassa. Shoppailijoille vinkiksi että Firenzestä löytyi paljon kauppoja, niin merkkiliikkeitä kun ihan halvempiakin ketjuja. Firenzestä on muuten kotoisin muutamia laatumerkkejä kuten Gucci ja Roberto Cavalli. Firenze ei ole kovinkaan iso kaupunki ja jos ei halua kaikissa sieltä löytyvissä taidemuseoissa käydä niin sen saa kierrettyä ihan hyvin yhdessä päivässä. Firenzestä on muuten kotoisin myös suuret taiteilijat Michelangelo sekä Dante. Me ei missään museossa vierailtu koska se Vatikaanin 45e hinta kirpas edelleen :DD Mutta Santa Maria del Fiore katedraalissa, joka on euroopan 5. suurin katedraali, käytiin kyllä sisällä vilkaisemassa. Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä että vaikka onhan noi isot kirkot ihan vaikuttavia niin ne on kyllä kaikki niin samanlaisia että riittää kun on yhden sellasen nähnyt.




 

Firenzessä meidän hostelli-kokemuskin oli huomattavasti parempi kuin Roomassa. Meidän hostelli oli tosi viihtyisä ja sijaitsi keskustassa, Piazza Della Repubblican läheisyydessä. Toisena iltana pojat lähti jonnekkin seikkailemaan ja me Tranin kanssa lähdettiin ensin shoppailemaan (tai siis minä shoppailin :D) ja myöhemmin vielä illallistamaan. Meillä oli kyllä ihan huippu ilta, rehellisesti sanottuna koko reissun paras ilta. Hyvää ruokaa, lasillinen viiniä ja muutamia Italialaisia jotka tuli kysymään multa ollaanko nähty ennenkin. Vähän hämmennyin kyllä tuosta kun pari ihmistä sanoi että näytän tutulta ja varmasti on mut pari päivää aikasemmin nähnyt :o Mietittiin Tranin kanssa että onkohan Firenzessä joku mun kaksoisolento xD Ja Hard Rock Cafessakin sain mun kahvin halvemmalla; vaikka kuinka yritin baarimikolla tyrkyttää listassa olevan hinnan verran rahaa niin ei se ottanut niitä kaikkia vastaan :'D No ei pidä valittaa varsinkaan kun tollaset ketjupaikat ei oo mistään halvimmasta päästä. Mutta kuten alussa sanoin niin Firenze oli ihan mun lemppari ja sinne on pakko vielä päästä uudestaan! Pakko muuten vielä vähän ihmetellä Italialaisten logiikkaa; kävin yhdessä turisti-infossa pyytämässä karttaa niin ensin mulle osoitettiin vaan niitä karttoja jotka oli siinä tiskillä myynnissä mutta kun sitten kysyin että löytyykö yhtään ilmaista yksilöä niin sitten sain käteeni tiskin takaa kartan joka oli ihan täsmälleen sama kuin se joka olis maksanut sen pari euroa :DD









Pieni vinkki vielä! 
Käytiin toisena päivänä Firenzen kauppahallissa ja jos joskus satutte sinne menään niin etsikää tää paikka ja ostakaa tuollanen leipä jonka välissä on porsaanpaistia! En tiedä ton leivän nimeä mutta se oli ihan sairaan hyvää ja hinta oli 4e! 


torstai 24. huhtikuuta 2014

Senatus populusque Romanus, Rome




 
 

Voi Rooma mä niin haluisin tykätä susta enemmän mutta kun et sä vieläkään oikein vakuuttanut mua! Meidän viime viikon reissulla me vietettiin kolme päivää tutkien tätä Italian historiallista pääkaupunkia ja musta tuntuu että näin kaupunkia huomattavasti enemmän kuin viime kerralla (ihmekös tuo kun joka päivä joku 10 tuntia vaan käveltiin ympäriinsä, huh kyllä jalat huusi hoosiannaa aina päivän päätteeksi). Käytiin tsekkaamassa ne tärkeimmät nähtävyydet; Colosseum, Vatikaani, Fontana Di Trevi, Pantheon ja mitä näitä nyt onkaan ja jotenkin kaupunki ei tuntunut enää niin sekavalta kuin viime reissulla. Vinkkinä Roomaan lähtöä suunnitteleville että kolmessa päivässä ehtii nähdä paljon!

Meidän ehkä snadisti epämääräinen hostelli sijaitsi melko lähellä meidän viime reissun hostellia, Juna-asema Terminin läheisyydessä, ja oli tosi nostalginen fiilis kun kävin vähän käppäilemässä meidän viime reissun koti-hoodeilla :')
Mutta hostellista sen verran, että se ei ollut kovin hyviä arvosteluja saanut netissä ja ymmärrän kyllä miksi mutta kun se oli halvin vaihtoehto. Se meidän hostellin pitäjä oli ehkä vähän epämääräinen ja jotenkin lievästisanottuna pihalla, eikä tosiaan osannut englantia yhtään. Ekana iltana/yönä kun sinne saavuttiin meille ei ollut edes huonetta siellä vaan nukuttiin jossain extrahuoneessa ja seuraavana päivänä herra oli siirrellyt meidän kamoja ilman että oli meille mitään ilmottanut! :o Ja tähän vielä lisäksi se että viimeisenä iltana se siellä hengaili revolverin (jossa ei ilmeisesti kyllä ollut panoksia) kanssa... Että sellanen hostelli meillä :'D Huonetoverit oli kyllä mukavia; puolalainen pariskunta sekä kaksi aasialaista joista toinen opiskeli Suomessa. Pieni maailma ei voi muuta sanoa :'D

 
 

 
 
 
 
 Kävin ekaa kertaa myös sisällä tuolla Pietarinkirkossa ja herranjestas se oli iso :o

Ensimmäisenä päivänä tehtiin muutama hyvinkin huono valinta! Ei varmaan pitäisi myöntää tätä kun itse opiskelee matkailua mutta jotenkin sitä oli vaan niin turisti :'D Mun matkatoverit halus ehdottomasti mennä käymään Vatikaanissa siellä museossa ja ajattelin että miksipäs ei kun en siellä vielä ollut käynyt. No me sitten lähdettiin matkaamaan kohti Vatikaania (mun tulevaa kotiani, jos joku ei siis vielä tiennyt oon tuleva Paavi xD) ja siinä läheisydessä meidät pysäytti Vatikaanikierrosta tarjoava nuori herra. Tuohon pakettiin kuului museoon pääsy jonon ohi ja opastettu kierros sisällä. Hintaa tuolla paketilla oli 45e (ja tuo oli alennettu hinta koska oltiin opiskelijoita) ja se kyllä vähän kauhistutti mutta koska tuo nuori mies niin hyvin osasi meille sitä myydä ja sanoi että ei sinne mitenkään pääse halvemmalla, niin lopulta me sitten otettiin se paketti! Ai että mikä virhe. Olihan se ihan kiva päästä jonon ohi, mutta kun siellä museossa tajuttiin että se sisäänpääsy olis normaalisti ollut 16e ja opiskelijoilta ilmeisesti vielä vähemmän. Saatiin me toki myös se opastus mutta ei meistä kukaan tainnut sitä oikeasti ihan hirveesti kuunnella joten voitte uskoa että ehkä vähän nakers toi hinta. Ja samana päivänä nälkäisinä lähdettiin etsimään jotain ruokapaikkaa ja mentiin yhteen raflaan jossa oli ihan hyvän kuuloinen ja halpa turisti menu.... EN SUOSITTELE TURISTIMENUJA! :D Olihan se ruoka siellä ihan syötävää mutta varmaan kuitenkin huonoin safka koko reissun aikana! Ja alkupaloiksi otettiin tarjoilin suosittelemat Bruschetat koska ajateltiin niiden olevan vain pari euroa, koska normaalisti niiden hinta ravintoloissa on joku 2-4e. No siinä sitten sai pikkasen hierasta silmiä kun lasku tuli pöytään ja meidän alkupalojen hinta olikin 16e.  Ei siis mennyt ihan nappiin tuonkaan kanssa mutta voin sanoa että opittiin kyllä virheistämme ja loppu reissu menikin ilman mitään tuollasia mokia :D 

 16e maksavat BruschetatTäydellinen Primaverapizza <3
 

 
Ja mun on pakko vielä hehkuttaa Italialaista, tai oikeastaan Roomalaista, jäätelöä! Se vaan on jotain niin hyvää ja Roomassa olon aikana söin vähintään pari jätskiä päivässä ja aina piti olla vähintään 2-3 eri makua tötterössä <3 En ymmärrä miten se vaan on siellä niin hyvää? Firenzessä ja Venetsiassa kun kokeilin myös jätskiä niin se oli ihan sellaista "normaalia" :/ Haha ja saatiin jopa mun kämppikset jotka myönsi ettei oo moneen vuoteen syöny jäätelöä niin ihan hulluiks tohon herkkuun ;D Aina iltasin ne ennen nukkumaan menoa mietti mitä makuja sitä huomenna söis xD

Huh tulipa pitkä postaus :D Firenzestä ja Venetsiasta ehkä sitten vähän lyhyemmät kun ei niissä niin kauan aikaa vietetty ja kuviakin on vähemmän :p