Sivut

torstai 27. kesäkuuta 2013

Rock the Beach & Green Day



Oon vieläkin ihan innoissani eilisestä! Vaikka mulla eilen aamulla oli vähän lämpöä ja kurkku ihan sairaan kipeenä niin pakko mun oli lähteä siskojen kanssa Hietsuun Rock The Beach festareille, koska siellä esiintyi yks mun lempibändeistä. Kyseinen bändi siis Green Day, jonka oon nähnyt livenä ennenkin 3 vuotta sitten Kyläsaaressa. 

Pienen tautini takia en jaksanut liikkeelle lähteä kovinkaan aikasin ja nappiakin jouduin vähän naamaan vetämään. Joskus viiden jälkeen sitten saavuin festarialueelle ja alkuun vähän vaan kiertelin kaikkia kojuja. Tietysti myös kunnon festarimättöä oli saatava! Muita bändejä, kuten Billy Talenttia, Queen of Stone Agea ja Stone Souria, en sinänsä oikein jaksanut katsoa tarkemmin vaan tyydyin vaan vähän kauempaa kuuntelemaan samalla kun jossain istuskelin. Keräsin siis voimia illan pääesiintyjää varten ;)


 

 

Green Day veti vähän päälle parin tunnin keikan ja oli yhtä loistava kun viimeksikin. Kyseinen yhtye on ehdottomasti paras livebändi mitä oon ikinä nähnyt ja voin sanoa että oon aika monella keikalla käyntyt! Ei vaan voi ymmärtää sitä energian määrää mitä bändin jäsenillä on vaikka herrat jo yli 40 on ja se miten Billie Joe ottaa yleisön haltuun on ihan käsittämätöntä. Vaikka en kaikkia uusimpia biisejä tiennytkään niin ei se menoa haitannut, vaan huusin ja pompin lähes sen pari tuntia :D

 

Väsynyt. hikinen ja kuolemaa tekevä mutta onnellinen nainen keikan jälkeen :D

Tietysti pieniä seurauksia on sillä että kipeenä lähtee riehumaan sillä nyt makoilenki sitten kotona ihan järkyttävässä flunssassa. En saanut viime yönä edes nukuttua kun tunnin :/ Piti aamulla käydä ihan lääkärissä hakemassa saikkua. Mutta tosissaan kun mietin sitä eilistä keikkaa niin tää on nyt niin sen arvosta ;)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Tulkaa, viekää sitten vaikka tuhkat pesästä, mut minä nautin kesästä!

"Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa
ei estä kukaan kun matkaa teen
Vain suvituulen minä kutsun kuulen
se ottaa mukaan mun uudelleen"

Ah mikä kesäfiilis kun tuo Juha Vainion ikiklassikko soi radiossa perjantaina meidän suunnatessa Juhannuksen viettoon Espooseen. Vaikka me kaveriporukan kanssa pääkaupunkiseudulle jäätiin ei se tunnelmaa pilannut kun pystytettiin teltat Sofian (joka peltojen ja puskien siimeksessä asustaa) pihalle ja fiilistelimme tuota keskikesän juhlaa. Nautittiin erittäin lämpimästä päivästä, saatiin mukavaa punotusta kasvoille auringosta, heitettiin tikkaa ja pelailtiin vähän korttia. Illan tultua sytytettiin rantaan nuotio ja grillattiin makkaraa sekä vaahtokarkkeja. Aamunpikkutunteina vielä istuskeltiin ringissä, laulettiin suoraan sydämmestä niin Studio Killersin Jennyä (tai ne osat mitä osattiin) kuin Levotonta Tuhkimoakin ja sairasta läppää lensi niin että vatsalihaksiin sattui kun naurunpurskahduksilta ei voinut välttyä. Kun aika tuli kömpiä nukkumaan ahtauduttiin Sofian, Krissen ja Karlan kanssa nelistään 2 hengen telttaan ja nautittiin toistemme hyvin läheisestä seurasta kera pienen kiroilun. Yön aikana Sofia tosin ärsyyntyi dominoivaan nukkumiskäytökseeni ja siirtyi sisätiloihin lepäämään. Kerrassaan onnistunut Juhannus siis ;) 


 
 Double-Five!
 
 Pientä punotusta havaittavissa :D
 Ja mun suurin huolenaihe kuvan ottamisen aikaan oli että mahtaako tuo kyltti näkyä ollenkaan!
 Maggaraa!

Monet juhlivat Juhannusta jopa 3 päivänä, itse tyydyin vain tuon Juhannusaatton karkeiloimaan. Sunnuntai-iltana toki töiden jälkeen oli vielä vähän jotain pientä juhlan aihetta. Mun pieni siskoni täytti nimittäin 16 vuotta ja mentiin sitä perheen kesken juhlistamaan Hard Rock Cafeen.

  Suussasulava Lämmin Suklaa brownie kera jäätelön ja kermavaahdon! Jo useaan otteeseen hyväksi todettu jälkkäri!
 

Ylihuomenna olis tieodossa kauan odotettu Green Day! Elikkä suuntaan siis Rock The Beach tapahtumaan Hitsulle! Tuskin maltan odottaa :)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Magnum Helsinki!

Nyt on pakko tulla vähän mainostamaan tänne! Kävin nimittäin tänään Janskun kanssa tsekkaamassa tuon Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla majailevan Magnum Helsingin! Siellä on siis ideana että saa luoda aivan omanlaisensa Magnum jäätelön; Pohjana ihan tavallinen Magnum vaniljajäätelöpuikko jonka saa kuoruttaa joko maito- tai valkosuklaalla ja sen lisäksi siihen saa valita 3 omaa mieltä tyydyttävää täytettä. Tarjolla oli mm niin minivaahtokarkkeja, suklaarouhetta, kuivattua mangoa kuin sokeroituja ruusunterälehtiä. Ja hintaa puikolla vaan 4e. Tuo pop up ravintola on Helsingissä vielä ensi viikon lauantaihin (29.6.) asti  joten hopihopi maistamaan jos ette oo vielä käyny.

 
 
Ite otin tuollasen maitosuklaaseen dipatun yksilön kera popcornin, macadamiarouheen ja chilimantelirouheen. Ja ah mikä makuelämys! Pakko mennä joku päivä vielä uudestaan kokeilemaan jotain muutakin makua ;)

Käytiin tänään myös lounaalla Manskun Iguanassa. En oo varmaan ikinä käyny kyseisessä raflassa lounasaikaan ja olin ihan hämmästynyt ku siellä oli kaikki salaattipöydät ja buffetit :'D
Joku Retu syömässä kanasalaattiaan.
 
 Jo aikoja sitten hyväksi todettu pasta carbonara!

 
 Laitetaan nyt vielä kuva mun tän päivän asustaki :D Tykkään tosi paljon tosta paidasta minkä viime viikolla ostin New Yorkerista!

Enää pari varmasti kiireistä työpäivää ja sitten oliski Juhannus. Mulla ei mitään kummempia juhannus-suunnitelmia ole; ihan vaan hengailen kavereidan kanssa, syödään jotain hyvää, vähän grillataan maggaraa ja nukutaan yö teltassa! Sellasta rentoa meininkiä siis tiedossa :)  

maanantai 17. kesäkuuta 2013

So baby come with me and be my ooh la la!

Haluan isomman vaatekaapin! Ihan tosissani haluun! Tai ei, oikeastaan haluun oman vaatehuoneen! Mikä siinä on että ei ikinä löydy tilaa kaikille vaatteille, laukuille, kengille yms. Sitä joutuu aina tappelemaan että saisi kaiken ängettyä jotenkin siististi hyllyille ja siltikään kaikki ei vaan yksinkertaisesti mahdu. Ja sitten kun ettii jotain vaatetta niin koska kaikki on niin ahtaaseen ängetty niin joutuu koko helvetin vaatekaapin tyhjentämään että sen löytää, ja siinä vaiheessa ainakin ittelläni suurin osa vaatteista löytyy lattialta ei enää kaapista. Aika turhauttavaa sanon minä.

Tuossa yks päivä just valittelin äitille että kun yksinkertaisesti mun vaattet ei vaan mahdu tonne mun kaappiin (opiskelu-aikoina asia toisin koska sillon mulla on puolet vaatteista porvoossa ja puolet täällä) ja pitäis oikeesti keksiä nyt joku tilaihme ratkaisu. Ja fiksuna tyttönä seuraavana päivänä ostin vähän lisää vaatteita hups! Mutta kun siellä oli alennusmyynnit niin pakkohan sitä oli käydä vähän kiertelemässä ja kattelemassa ;)


Tuosta Doven Summer Glow päivettävästä kosteusvoiteesta haluun sanoa sen verran että se on ihan mahtava! Ja oikeesti toimii! Suosittelen jos haluutte vähän jotain väriä pintaan ilman että millään itseruskettavilla pitää alkaa läträämään.



LOPPUUN VIELÄ PIENET HEHKUTUKSET, TÄNÄÄN NIMITTÄIN ILMESTYI BRITNEY SPEARSILTA UUS BIISI!!! Tietää taas mitä mä popitan täs jonki aikaa ;D Kyseinen kipale siis Smurffileffaan tehty ja musavideokin ilmeisesti tulossa tässä jossain vaiheessa, jee! JA UUS LEVYKI VIELÄ TÄNÄ VUONNA! En siis oo yhtään innoissani tai silleen :D




sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tutkimusmatka Järvenpään yölämään!

Se on välillä ihan kiva käydä viettämässä iltaa pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin joten eilen suunnattiin Krissen kanssa Sofian luokse Järvenpäähänä ja käytiin tsekkaamassa Järvenpää-Cityn yöelämä ;) Aika samanlaistahan se meininki oli kun muuallakin mutta tosissaan kuten sanoin niin kyllä se välillä on ihan virkistävää olla uusissa maisemissa.

 Sexy ladies valmiina baanalle!






 Meillähän ei ollut mitään ennakkotietoa järvenpään kuppiloista ja päätettiin vaan lähteä keskustaan jossa ne kaikki raflat on siinä vierekkäin tyyliin samalla kadulla ja kattoa mikä näyttäis siltä että siellä olis meininkiä. Aluks pyörähdettiin baarissa nimeltä RT Partyhouse, joka oli ihan perus yökerho isolla tanssilattialla ja pienellä "rokki"puolella. Tosin ennen kun edes päästiin sisälle asti niin huomas kyllä että kyseessä tais olla paikallinen ns. teinihelvetti, jonne kaikki 18-kesäset heti suuntaamassa. No kyllä me siellä pari juomaa nautittiin ja tansahdeltiin muutamat biisit mutta ei me sitten kauan jaksettu noiden -94 ja -95 seurassa juhlia. Tuli vähän vanha olokin kun siellä parin juniorin kanssa juttelin xD

Seuraavaksi suunnattiin sitten Koronaan, jota sofian siskopuoli oli joskus ehdotellut. Ihan mukavan olonen baarihan se oli, siellä oli sekä tanssilattia että sellanen istuskelupuoli :D (Siellä muuten soi Robinin puuttuva palanen, ihan näin halusin vaan kertoa). Kyllä me siellä melkeen pilkkuun asti viihdyttiin ja sitten kebabmestan kautta kämpille nukkumaan.!

 
 
 What's happening?!? :D Huomatkaa muuten meijän uus virolainen kaveri taustalla!

Varsin mukava ilta siis ja oon vahvasti sitä mieltä että vois vaikka ottaa kesällä uusiks tuollasen reissun ja mennä kattomaan niitä muitakin kuppiloita siellä. Jälleen kerran oli vauhdikas viikonloppu ja nyt vois ottaa illan rauhassa, käydä saunassa ja vaikka katella True Bloodia :)  

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Please Mr. Jailer, won't you let my man go free?

 

Viikko on ihan mukava aloittaa vapaapäivällä, varsinkin kun ollut taas koko viikonlopun töissä! Olisin mieluusti kylläkin halunnut tänään nukkua pitkään mutta eipä siihen ollut mahdollisuutta joten olin sitten tehokas ja lähdin heti aamusta kirjastoon jonne mun on pitänyt jo jonkin aikaa mennä. Hain vähän kesä-luettavaa ja pari dvd:tä jotka tuli jo tänään katottua :D


Kirjastosta suuntasin keskustaan aamupalalle. Oon hetkittäin aika vaikee tapaus kun en osaa päättää mitä haluun ja Janskulla, joka oli mun mukana oli hermot aika kovalla koetuksella  mun kanssa kun en tiennyt mihin kahvilaan haluisin mennä istuskelemaan :D Noh mutta loppujen lopuksi päädyttiin sitten kaisaniemeen Picniciin ja siellä söin Kana-Bbq patongin ja join Chai Laten.



Tosta Super Size Me dokumentista sen verran että oon ite nähny sen muutamaankiin kertaan kun sitä ollaan koulussa katottu mutta halusin että Janskukin kattois sen niin pakko se oli lainata. Tuossa dokumentissa siis ideana että Morgan  Spurlock syö 30 päivää 3 kolmesti päivässä mäkkisafkaa. Ei siis syö mitään muuta kun mäkistä saatavaa ruokaa ja saa kävellä vain 4000 askelta päivässä. Kuinka ällöttävältä toi kuulostaakaan oikeesti? Ei mulla ikinä oo tosta dokumentista tullut sellasta fiilistä että en nyt missään nimessä voi syödä mitään roskaruokaa mutta kyllähän se nyt saa vähän ajattelemaan. Ja onhan toi pikaruoka meininki tuolla Jenkeissä aika järjetöntä. Suosittelen kyllä kattomaan jos ette oo vielä nähny.

 
Päällä tänään Zarasta hankittu maximekko ja converset! Toimiva yhdistelmä, tosin tajusin että mun pitää ehkä ihan vähän lyhentää ton mekon helmaa koska meinasin muutamaan kertaan siihen kompastua :DD





Siinä parin illan herkuttelut :) Eilen vohveleita ja tänään väsättiin leffa evääks tollasia tikkuja missä mansikoita, vaahtokarkkeja, omenaa ja vesimelonia <3 

Äsken tosissaan katottiin tuo Cry-Baby joka on ehkä yks hämärimmistä leffoista mitä oon nähny. Siis ihan tosissaan joka kerta kun sen katon niin mietin vaan että mitäs hittoa oikeesti :'D

 Mutta ah  Johnny Depp ;) Eihän tuota miestä voi vastustaa kukaan!!!!

Voisin tänään yrittää mennä ajoissa nukkumaan että jaksais huomenna olla pirteenä töissä :)