Sivut

maanantai 26. tammikuuta 2015

Uudet Tuulet

Hola! Kuten viime postauksessa jo mainitsin niin oon jo jonkin aikaa miettinyt uuden blogin luomista. Nyt sitten vihdoin sain jotain aikaiseksi, joten klikatkaapa toki itsenne tänne:



Kiitos ja näkemiin tämän blogin osalta! <3 

- Anniina


maanantai 12. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 huippuhetkiä, part 2

Prague. Ennen kuin palasin vaihdosta kotio, käytiin siskojen kanssa tutustumassa Prahaan. Tykästyin (tähänkin) kaupunkiin kovasti ja mieleen jäi erityisesti Karlovylazne (Prahan tunnetuin yökerho, jossa 5 eri kerrosta, joissa kaikissa eri teemat sekä sen lisäksi Ice Pub) sekä James Dean ravintola/kahvila, johon eksyttiin ihan vahingossa pakoon kaatosadetta. Prahassa käytiin myös kidutus-museossa, juotiin edullista olutta sekä kokeilin Tsekkiläistä perinneruokaa, joka muuten oli aivan kauheata. Mä en tosissani ole nirso ruuan suhteen, mutta tuo liha-annos jäi osittain multa syömättä. Prahassa oli myös siistein Starbucks missä oon käynyt; kahvilan terassilta aukesi huikeat näkymät kaupungin ylle.  

Robin - Kesärenkaat

Blockfest 2014. Mun tämän vuoden ainoat festarit. Blockfesteissä on tullut käytyä jo muutaman kerran ja voin luvata että tänä vuonna varmasti taas. Vuoden 2014 blockfestien artistikattauksesta jäi erityisesti mieleen Mikael Gabriel jenkkikavereineen, hyvinkin asenteellinen Snoop Dogg, aina yhtä ihana Timo Pieni Huijaus, Sara Chafak joka oli mukana JVG:n yhdessä biisissä, Teflon Brothers, Kasmir ja myös se että en ihan lämmennyt Jujulle :D Blockfesteillä muuten rakastuin myös Minetin jäätelöön. (lisää täällä

Mikael Gabriel - Älä Herätä Mua Unesta

Lokakuinen Lontoo ja Ed Sheeran. Lontoon reissuun kuului perinteisesti shoppailu Primarkissa, pyörimistä Camdentownin markkinoilla sekä musikaalin (tänä vuonna Phantom of the Opera) fiilistely. Sen lisäksi käytiin tsekkaamassa myös kuuluisa Abbey Road sekä herkuttelemassa Jamie Oliverin Fifteen ravintolassa. Ja sitten tietysti se reissun kohokohta: O2-areena ja ihana Ed Sheeran! Ei sitä keikkaa pysty edes sanoin kuvaamaan. Ihan parasta! Hassua muuten, että tuolla reissulla ei nähty edes vilaukselta Isoa Beniä tai muitakaan perus Lontoon nähtävyyksiä. (Click!)

Robin - Frendikortti

Vuoden 2014 keikat. Ed Sheeranin lisäksi vuoteen 2014 kuului myös muita huippuja keikkoja. Mä oon aina tykännyt ihan mielettömästi käydä fiilistelemässä erilaisia artisteja ja viime vuosikaan ei ollut poikkeus. Keväällä mun oli PAKKO päästä ihanan Justin Timberlaken keikalle ja suuntasinkin Wieniin tuota herraa katsomaan (Click!). Elokuussa olin siellä missä moni muukin suomalainen, katsomassa Cheekin Olympiastadion spektaakkelia (Click!) ja Joulukuussa suuntasin Hartwallille ihastelemaan latino-hurmuri Enrique Iglesiasta (Click!). Sen lisäksi tuli käytyä katsomassa muutamaa pienempää keikkaa: Robinia Expert Expo -messuilla (Click!), Lauri Tähkää Iskelmäristeilyllä (Clikc!) sekä Tommi Soidinmäkeä Ja Saija Tuupasta Turussa (Click!).

Siinä taisikin olla meikäläisen vuoden 2014 huippuhetket tiivistetysti.
Oon jo pidemmän aikaa halunnut tehdä tälle blogille jotain muutoksia, mutta en jotenkin osaa alkaa kongreettisesti tälle mitään tekemään, joten oon vakavasti harkinnut ihan uuden blogin perustamista.... mutta katsellaan mitä teen, voi olla että huomenna taas oon jotain ihan muuta mieltä :'D

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 huippuhetkiä, part 1

Mitäs jos vielä hetkeksi palattaisiin viime vuoteen. Vuosi 2014 oli mulle henkilökohtaisesti hyvinkin erilainen johtuen siitä, että helmikuussa lähdin melkein 5 kuukaudeksi vaihtoon Itävaltaan ja Suomeen palattuani muutin lähes heti Tampereelle, jossa suoritin opiskeluihini kuuluvan työharjoittelun. Mä päätin että listaan pari hyvinkin mieleenpainuvaa muistoa viime vuodelta ja sekaan heitän myös joitakin mun kuunneluimpia biisejä. 

Vaihto-opiskelu Itävallassa. Ihan näin yleisesti pitää alkuun laittaa mun viettämäni kevät pienessä kaupungissa Kremsissä Itävallassa. Tapasin tuona aikana kaikkia aivan ihania uusia ihmisiä, hieman opiskelin (jos sitä nyt että koulua on kerran viikossa voi opiskeluksi sanoa), matkustelin ihan uusissa maissa Euroopassa ja nautin kaikkia ihania herkkuja ja liian monta tequilaa :D Vaihtoon lähteminen on kyllä sellainen kokemus mitä voin kaikille lämpimästi suositella :)
(mun kaikki vaihtopostaukset löytyy vaihto-opiskelu tagin alta)

Showtek -  Boyyah

Weekend in Budapest. Meille vaihtareille oli järjestetty viikonloppu-reissu Budapestiin ja oli ihan mahtavaa käydä mulle ihan uudessa kaupungissa. Viikonloppuun kuului Budapestin nähtävyyksien katselu, palinkan (en suosittele!) ja perinteisten Unkarilaisten ruokien maistelu, bilettämistä Instant Clubilla (joka oli ehkä sokkeloisin yökerho ikinä) sekä maailman parhaan gyroksen syöminen. Vaikka eri valuutta tuottikin hetkittäin päänvaivaa niin tykästyin Budapestiin tosi paljon ja pakko kyllä vielä joskus päästä tuonne uudestaan. (Reissusta voi lukea enemmän täältä)

Ariana Grande feat. Iggy Azalea - Problem


Schönbrunn & Tiergarten. Yksi mieleenpainunut päivä oli tosi kaunis toukokuinen päivä kun lähdettiin kahden muun suomalaisen kanssa Wieniin ihastelemaan Schönbrunnin palatsia sekä sen ihan mieletöntä puutarhaa. Samalla reissulla käytiin myös moikkaamassa suloisia otuksia palatsin vieressä olevassa eläintarhassa. Toi päivä oli ihan mielettömän lämmin ja Schönbrunnin eläintarha ehdottomasti näkemisen arvoinen! Tuolla eläintarhassa oli kaikkia ihania asukkaita ja hyvinkin kuumottava tropiikkitalo. (lisää täällä)

JVG - Sara Chafak Remix feat. Mikael Gabriel, Tippa-T 
 

Italia. Pääsiäisenä lähdin mun kahden tsekkiläisen kämppiksen sekä vietnamilaisen kaverin kanssa kiertelemään Italiaan. Lennettiin Roomaan, josta matkattiin junalla ensin Firenzeen ja siitä vielä Venetsiaan. Roomaan en edelleenkään rakastunut (vaikka siellä jäätelö onkin maailman parasta! <3) mutta Firenze vei täysin mun sydämen. Eikä Venetsiakaan mikään huono paikka ollut ja koska en päässyt gondoli-ajelulle, niin sinnekkin on pakko vielä joskus palata ;) (Juttuja Roomasta, Firenzestä ja Venetsiasta)

Holi Festival of Colours. Ihan huippu festari-kokemus! DJ soitti musiikkia, kaikki bailasi, aina tasatunnein heitettiin väripulverit ilmaan ja sen lisäksi jutusteltiin monien ihmisten kanssa. Ainoa miinus oli se, että toi väripulveri pilas aika hyvin vaatteita ja kuivatti ihoa ja hiuksia, niin että vielä monen päivän jälkeenkin hiukset oli ihan kauhean tuntuiset... mutta se kyllä oli sen arvoista :p (Click


Ed Sheeran - Don't
  

ESN SUMMER TRIP. Vaihtarireissu aivan mielettömiin maisemiin Ossiacher See järvelle, jolla päivät rentoiltiin ja illat juhlittiin. Tuolloin heitin myös pois talviturkin ja me suomalaiset ja meidän ihana ruotsalainen vietettiin hyvinkin paljon aikaa saunassa. Ensimmäisenä iltana oli myös aika mieleenpainuva "all you can drink" boat-party ja sen jälkeen muutaman vaihtarin kanssa yöuinti kauniin tähtitaivaan alla. (Lisää viikonlopusta täällä)

Toinen osa vuoden 2014 huippuhetkistä tulee tässä muutaman päivän sisään :)

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Joulu, UV ja Vuosi 2015

Ja niin se vuosi jälleen kerran vaihtui. On se ihan mahdotonta että nyt on jo vuosi 2015. Itselläni viime vuosi meni aivan älyttömän nopeasti, johtuen varmaan siitä että vuosi 2014 oli vaihdon ja Tampereelle muuttamisen takia hyvinkin erilainen mitä aikaisemmat vuodet. Mä ajattelinkin tässä lähiaikoina vielä vähän viime vuotta tarkemmin muistella. Mutta näin alkuun heti parin viime viikon kuulumisia näin tiivistetysti.


 Jouluahan me vietettiin perheen kanssa perinteisesti Länsi-Suomessa. Jouluaatto oli hyvinkin perinteinen; aamulla katsottiin lastenohjelmia sekä tietysti lumiukko, käytiin joulusaunassa, syötiin mahat täyteen jouluruokaa, avattiin paketteja ja illalla vielä pelailtiin yhdessä kaikkia pelejä. Joululahjoihin oon tosi tyytyväinen ja oikeastaan sainkin melkein kaiken mitä toivoin. Vanhemmilta sain yhdistetyksi joulu- ja synttärilahjaksi Michael Korsin laukun ja yhdestä paketista paljastui mun kovasti toivoma Cosmetic Organizer. Jopa sen Britney Spears DVD:n jota oon monta vuotta jo toivonut niin vihdoin sain. Ja koska menin tänne kirjoittamaan että joulu ei ole mitään ilman Wiener Nougattia, niin tuota taivaallista suklaata sainkin sitten yhteensä 4 pakettia :D Joulupäivänä me mentiin vielä syömään lisää ruokaa toiseen mummulaan ja tosiaan vietin mä synttäreitäkin. 23 vuotta napsahti mittariin ja sain heti aamusta oikein hienon prinsessakakun ;)

 
Meikäläisen synttärikakku, jossa mansikkakermavaahtoa sekä tyylikäs marsipaanista tehty Belle / Ostettiin Janskun kanssa toisillemme lahjoiksi Selfietikut. Ei oo ikinä ennen käynyt näin että oltais samat lahjat toisillemme hankittu :'D


 Siinä vähän uuden vuoden mättöjä. Perinteisesti valkosipulikermaperunoita, nakkeja, lihapullia, perunasalaattia ja illemmalla vielä juustoja ja sipsiä. 

 
 Selvästi pitää käydä ostamassa lisää huulipunia koska toi lokerikko näyttää siltä että se kovasti kaipaa täytettä ;) / Kuulemma mun valamat tinat kertoi että rahaa olis tiedossa :D

Uusivuosi meni tänä vuonna rauhallisissa merkeissä ihan kotosalla. Meillä oli koko perhe koossa ja syötiin kunnon UV mätöt, pelailtiin rappakaljaa ja korttia, valettiin tinaa ja vuoden vaihtuessa käytiin pamauttamassa parit raketit ja juotiin shampanjaa.



 Risteilemässä!

 Eilinen look, vyölaukut kunniaan ja silleen :'D / Ihanainen Karlos palasi taas Suomeen! 

Sen lisäksi on tässä parin viikon loman aikana tullut juhlittua kaverin paluuta Japanista Suomeen ja eilen juhlistettiin kavereiden kanssa mun synttäreitä ysäriteemalla. Niin ja melkein jo unohdin että kyllähän me käytiin vähän Tallinnassakin risteilemässä. Tällä kertaa Tallinasta tarttui mukaan vain pari vaatetta ja jääteetä.

Mutta nyt odotan innolla mitä vuosi 2015 tuo tullessaan. Huomenna olisi aika palata vuoden opintovapaan jälkeen mun vanhaan työpaikkaan ja täytyy myöntää että vähän jännittää että onkohan siellä paljon asiat muuttunut. Sen lisäksi paluu koulunpenkille olisi parin viikon päästä ja edessä olisi vielä muutama kurssi ennen kuin (toivottavasti) valmistun. Mitään uudenvuoden lupauksia mä en ole halunnut edes tehdä koska ei ne kuitenkaan ikinä (ainakaan mulla) pidä. Mutta eikun oikein ihanaa alkanutta vuotta 2015 kaikille! :)




keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Day with me / 22.12.2014

Oikein hyvää uuden vuoden aattoa kaikille. Mä oon tässä pitänyt vähän lomaa blogin kirjoittamisessa ja rauhassa juhlistanut Joulua, omia synttäreitäni sekä kaverin Suomeen paluuta. Tänään vietän illan vain ihan rauhassa kotosalla. Haluaisin kuitenkin palata vielä viime viikon maanantaihin. Mä oon monista blogeista lukenut päivä kanssani postauksia ja halusin itsekin kokeilla tehdä sellaista. Joten tässä olisi.

6:00 herätyskello soi. Olin edellisenä iltana laittanut jo aikaiseen herätyksen koska meille on puoli kahdeksan aikaan tulossa siivooja ja sitä ennen piti vielä tavaroita laittaa kasaan ja itseni tuntien en kuitenkaan heti pääse ylös. Tänäänkin automaattisesti painoin torkkunäppäintä.

6:18 kahdesti oon jo torkuttanut mutta nyt päätän jo herätä koska jostain syystä ei enää väsytä niin paljon. Näin ei tosiaankaan tapahdu usein! Makoilen hetken vielä sängyssä koska edelleen tuntuu olo tukkoiselta. Selailen myös istagramin, facbookin ja pelailen vähän Kardashian peliä.

 6:35 Nousen ylös ja käyn pesemässä hampaat. Alan pikaiseen siivoilemaan huoneen lattialta kaikkia tavaroita pois.

7:20 äiti soittelee ja herättelee mutta kerron että mäpäs oonkin kerrankin ollut jo hyvissä ajoin hereillä

7:25 siivooja tulee ja mä avaan koneen ja alan selailemaan blogeja ja kirjoittelen muutaman sähköpostin. Päätän katsoa 25 minuuttia kestävän jenkki talk-shown jakson, jossa vieraana Nicki Minaj. Naureskelen yksikseni huoneessani, en muistaakseni ennen oo katsonut Nickin haastatteluja mutta toi nainenhan on ihan loistava.

8:30 Päätänkin extemporee että lähden keskustaan ostamaan vielä viimeiset joululahjat. Eikun vaatteet päälle ja vähän ripsaria naamaan. Päätän, että kerkeän 8:57 menevään bussiin ja otan vielä buranan naamaan että jaksan kaupoissa kierrellä.

9:15 Saavun keskustaan ja kävelen suorintatietä Stockmannille ostamaan vanhemmille lahjakortin joululahjaksi. On se niin kätevää, kun tietää mitä lahjaksi haluaa antaa. Pikkusiskolle ajattelin jostain metsästäväni ison nallen ja päätän Stokkalta katsoa josko sieltä löytyisi, mutta ei. Ei auta muu kuin suunnata kiertelemään Forumiin ja Kamppiin.

9:45 Päätän käydä Starbuckissa ostamassa Gingerbread laten. Mukavaa, kun kahvilassa ei tällä kertaa ole edes jonoa. Nautiskelen latteani ja totean, että Roberts Coffeen samainen latte on omaan makuun paljon parempaa.




10:20 Oon kierrellyt jo lelukaupoissa ja Anttilassa mutta mistään ei löydy isoa nallea. Tosi huonosti ylipäätänsä pehmoleluja missään. Soitan äitille ja kyselen, että minkälaista velour-asua sisko oli häneltä pyytänyt. Saan vastaukseksi että, kuulemma Vero Modasta löytyy siskon haluama asu, mutta koska oikeaa väriä ei enää ole, päädyn ostamaan asun Cubuksesta.

10:30 Kävelen Glitterin ohi ja jostain syystä päähän putkahtaa ajatus, että mähän ostan pikkusiskolle lahjaksi selfietikun. Käyn kyselemässä myyjältä josko sellaista löytyisi, mutta kaikki kuulemma loppu. On kuulemma tämän Joulun hittituote. Myyjä soittelee muihin liikkeisiin ja kyselee tilannetta ja lopulta selviää, että jumbosta löytyisi vielä pari kappaletta. Päätän sitten lähteä samantien Vantaalle Jumbon kauppakeskukseen.

11:35 Perillä Jumbossa. Käyn Glitteristä hakemassa selfietikun ja samalla kassalla ollessani nappaan siitä mukaan itselleni korvikset. Kai sitä nyt voi itselleenkin lahjan ostaa. Koska mun on jo aamusta asti tehnyt mieli sushia, piipahdan myös Hanko sushissa ja ostan 14 kpl lajitelman mukaan.

12:25 Vihdoin bussissa matkalla Helsinkiin. Ärsyttävää, kun Jumbossa ollessa oon aina niin turisti enkä ikinä löydä ilman etsimistä bussipysäkkiä miltä pääsen kotiin.

12:35 Istun bussissa ja kiroan ruuhkaa. Vielä kun menin vahingossa aamulla jättämään ipodin kotiin niin ei ole edes musiikkia viihdykkeenä.

12:50 Tässä vaiheessa pitäisi olla jo keskustassa mutta perhanan ruuhkan takia ollaan vasta Tammistossa. Mietin, että mun "piipahdan äkkiä keskustassa ostamassa pari lahjaa" venähtikin muutaman tunnin reissuksi.

13:20 Vihdoin kotona. Päätän samantien heittää mun housut pikapesuun koska haluan ottaa ne mukaan, kun tänään illemmalla lähdetään Länsi-Suomeen joulun viettoon. Pikkuisen on jo nälkä, mutta päätän laittaa sushit vielä hetkeksi jääkaappiin ja pakata kaikki kamat ennen kuin alan syömään.

13:45 Vihdoin ruokaa. Kävin myös kotimatkalla ostamassa Alepasta Muumilimun. Se on sellainen limu jota jostain syystä haluun juoda kun oon kipeenä. Sushit menee mahaan hyvinkin nopeasti, ainoastaan yksi sushi jää syömättä koska se ei ollut hyvää.  



14:15 Aika paketoida Janskun lahja. Saan juuri lahjan paketoitua, kun vanhemmat saapuu töistä kotiin. Pakko mennä käymään vielä suihkussa ennen lähtöä koska tuntuu että oon koko päivän vaan juossut paikasta toiseen.

14:55 Äiti on tuonut töistä ihan sairaan hyvää pippurikastiketta ja vaikka hetki sitten söin niin mun on pakko ottaa sitä vähän. 

15:10 Aika laittaa viimeiset kamat kasaan. Päätän laittaa mun lokakuussa Lontoosta ostetun lumiukko-villapaidan ja vaikka hiukset on vielä ihan märät niin pipo on pakko laittaa päähän. Musta vähän pidemmille automatkoille on parasta laittaa rennot vaatteet.

15:25 Sitten olis aika käydä lastaamassa kaikki tavarat autoon. Hetken kattelen meidän tänään vaihtunutta autoa ja lähetän snapchatin. Kun tavarat saadaan autoon, eikun matkaan



15:28 Ei kovin kauas ehditä, kun äiti jo soittaa, että yksi tärkeä paketti jäi kotiin. No, eikun täyskäännös ja hakemaan kotiin jäänyt paketti. Tämän jälkeen soitetaan siskolle, että tullaan hakemaan vielä hänenkin ostamat joululahjat meidän mukaan.

17:25 Saavutaan Saloon. Radiossa alkaa soimaan Whamin! Last Christmas biisi ja mun on pakko laittaa siitä viestiä meidän kavereiden ryhmäkeskusteluun, koska tiedän, että yksi kavereista ei oikein arvosta kyseistä jouluklassikkoa. Salosta otetaan kyytiin pikkusisko.

18:25 Saavutaan Turkuun ja käydään kauppakeskus Hansassa ostoksilla. Mä käyn Alkossa ja hetken aikaan valkkailen itselleni synttäriksi kuohuvaa. Gantin liikkeessä käydessä bongataan pipopäinen Lauri Tähkä, joka ilmeisesti myös joulu-ostoksilla. Ennen matkan jatkumista pikainen käynti vielä apteekissa ostamassa lisää buranaa. Parkkihallissa meillä siskon kanssa pieni tappelunpoikanen, että kumpi saa istua edessä ja käytän argumenttina sitä, että oon vanhempi. Matka jatkuu ja pikkusisko mököttää takapenkillä.

19:40 Pysähdys Jussin Grillillä Mynämäessä. Pikkusisko on jo Salosta asti valitellut nälkää, joten eikun grillisafkat kehiin. Mietin hetken mitä ottaisin ja päädyn lihapullaperunoihin. Toinen vaihtoehto olisi ollut ananashampurilainen, mutta jotenkin ranskalaiset houkutteli enemmän. 

20:25 Jälleen pysähdytään, mutta tällä kertaa ihan pikaisesti. Pakko käydä S-Marketissa ostamassa suklaalevy ja joulukukka mummulle. Maksamisen jälkeen soitetaan äidille kestääkö joulutähti kylmää ja koska vastaus on kielteinen, sisko ja iskä alkaa kukkaa paketoimaan. Itse räkätän vieressä koska paketti on ihan kauhean näköinen.  



21:20 Vihdoin perillä mummulassa. Viimeiset 7 km meni ajaessa kahden mopoauton perässä ja iskä kirosi, kun joutui niin hitaasti ajelemaan. Perille tullessa käy käsky koristella joulukuusi, mutta koska väsymys painaa, sanotaan että se saa jäädä huomiseen. Istuskellaan kaikki hetki olohuoneessa ennen kuin mennään keittiön puolelle maistamaan siskon tekemää pätkistiikerikuivakakkua.

22:15 Muistan, että en oo katsonut päivän The Joulukalenteria, joten nyt on pakko. Kiroan hidasta nettiyhteyttä, kun 13 minuutin jakson katsomiseen menee 45 minuuttia.

23:00 Selailen instagramia ja kiroan taas nettiä kun instagram ei enää suostu aukeamaan ja tajuan että pitää ladata uusi päivtys. Onneksi saan päivityksen kuitenkin ladattua suht nopeasti.

23:25 Laitan seuraavalle aamulle klo 6:30 herätyksen koska aamulla tarkoitus lähteä käymään Porissa. Hetken aikaa jutellaan vielä siskojen kanssa kunnes jossain vaiheessa uni painaa silmään.

Eikun hyvät Uuden Vuoden toivotukset kaikille ja palataan asiaan ensi vuonna! ;)

tiistai 23. joulukuuta 2014

November/December Snapshots

Enää yksi yö! Kuinka tässä edes malttaa ollenkaan mennä nukkumaan. Me ollaan siskojen ja iskän kanssa tänään oltu koko päivä menossa kun ollaan käyty vielä viime hetken ostoksilla sekä käymässä parin sukulaisen luona. Äsken me koristeltiin pikkusiskon kanssa kuusi ja paketoitiin viimeiset lahjat. Ajattelin tulla tänne vielä ennen kuin ryhdyn kunnon Joulun viettoon päivittelemään muutaman puhelinkuvan menneiltä parilta kuukaudelta  :)

Marraskuussa järjestin Tampereella tuparit/pikkujoulut ja ihanaiset ystäväni tulivat juhlimaan. Tätä kuvaa katsoessa en edelleenkään tiedä lämpenenkö tuolle hippipanta-tyylille itselläni / Tortilloja Nam! / Pääsin vihdoin Bryanin kanssa naimisiin <3 En ihan lämpene tuolle mun hääpuvulle, mutta hienompiin ei ollut varaa :( :'D / Crispy Chicken salaattia!

Hotelli-aamiainen on jotain niin parasta. Normaalisti en kotona edes aamupalaa syö, mutta jos hotellissa yövyn niin se on aina niin luksusta. Tuo Turun Börs hotellin luomu-riisipuuro oli aivan sairaan hyvää! / Glögiä takkatulen ääressä <3 / Yks päivä pohdiskelin josko leikkaisin vähän lyhyemmät hukset.... Toisaalta oon niin pitkään kasvattanut hiuksia että en ehkä uskalla! :o / Iiiks Kohta Enrique <3


Iskelmäristeilyllä Lartsa! Ei mitenkään juntti kuva tai mitään :'D / Käytiin pari viikkoa sitten isosiskon kanssa Crowne Plazan joululounaalla ja täytyy sanoa että olin vähän pettynyt. Olisin kaivannut enemmän jotain perinteisiä jouluruokia ja pääruoka ei ollut niin hyvä. Jälkkäri onneksi oli maistuva ;D / Tampereella katsomassa Tappara - TPS peliä. Ollaan me Janskun oikeesti ihan terveitä ;D / Viime lauantaina päättyi mun työharjoittelu Tammer Hotellissa. Oli kyllä huippu harjoittelu ja oikeesti jää ikävä tuota hotellia ja sen ihmisiä!

Mutta nyt eikuin oikein ihanaa ja rauhaisaa Joulua kaikille! Nauttikaa ajasta läheisten kanssa ja muistakaa syödä paljon ;)


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä Jouluun on


Ja mä makoilen kotosalla kipeänä. Nyt ei tosiaan olis ollut varaa alkaa sairastamaan, kun osa joululahjoistakin vielä ostamatta! Eikä se muutenkaan oo kiva olla Jouluna kipeänä. Toivokaamme parasta, että tää tästä helpottais. Mutta jee enää kolme yötä ja oon aika fiiliksissä että tänään vähän sateli luntakin :) toivottavasti tuo lumi pysyisi nyt edes joulun ajan maassa...