Sivut

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Suvi se vaan on parasta aikaa!


Terkkuja täältä landelta! On ollut ihanaa virkistäytyä täällä kaukana pääkaupunkiseudun hälinästä. Tänään illalla lähden riekkumaan tonne Rauman suuntaan koska on mustan pitsin yö, mutta voisin sitä ennen pikasesti kertoa mitä kaikkea oon tässä parina päivänä tehnyt.

Lähdettiin siis liikenteeseen Tiistaina ja ajettiin pitkästä aikaa Forssan kautta koska haluttiin iskän kanssa pysähtyä Humppilan Lasissa syömässä sipulipihvit. Tuolta saa oikeesti parhaat ja törkeen ison annoksen <3

 
 

Tiistai-iltana kun vanhemmat oli katsomassa pitsimissin valintaa me siskon kanssa viihdytettiin itseämme käymällä syömässä Kontion kahvilan vaniljamunkit, jotka on ainakin mulle niin kesän must juttu. Voisin syödä noita munkkeja miljoonia! Ja sen jälkeen mentiin istuskelemaan Amarillon terassille, joka on todettu ihan viihtyväksi paikaksi ku ollaan siellä jo pari kertaa istuskeltu ;)


Tikkuja ja crispyslice-perunoita

Keskiviikkona oli iskän synttärit ja mentiin Rock, Runo & Rakkaus festareilla(joista kirjottelin enemmän meidän kaveriporukan yhteisblogissa täällä!) ja eilen käytiin Vanhan Rauman Kesäpihalla kuuntelemassa Suvi Teräsniskaa. En ookaan ennen Suvia nähnyt livenä eikä mun aluksi sinne edes pitänyt mennä mutta onneks sitten menin koska se oli ihan loistava. Miten joku voikaan laulaa niin kauniisti ja puhtaasti!

  
Tän näkösenä olin eilen liikenteessä. Pirtsakan värinen Jack toppi Kyprokselta ja tuo ruutu paita ostettu joskus aikoja sitten Ruotsin reissulta Hollisterista, mutta nyt sain sen vasta ensimmäistä kertaa päälleni.
 

Iskän synttäreiden kunniaks tehty uunijäätelö

 
 

Eilen myös tehtiin ihanaa herkku grilliruokaa; pihviä, makkaraa, kasviksia ja sinihomejuusto-pekoni-herkkusieniä <3 Oi että miten hyvää. Mua niin harmittaa kun asutaan nykyään kerrostalossa jossa ei saa parvekkeella olla kun mätä sähkögrilli ja grilliruokaa saa niin paljon harvemmin. Sen takia täytyykin aina nauttia niistä hetkistä ;)

 



 

Kohta pitäis lähteä liikkumaan kun pitäis ennen iltaa ehtiä käymään vielä serkun luona ja jotain muutakin ohjelmaa vissiin tiedossa. Mutta palailen tänne seuraavan kerran varmaan sitten kun oon taas kotiutunut pääkaupunkiseudulle.

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti