Kerrotaanpas taas mun muutaman päivän meiningeistä.
Eli viikonloppuna olin edelleen niin fiiliksissä edellisen viikonlopun TPH:n keikasta Turussa, että pakko mun oli lähteä myös Espoon Amarilloon kattomaan tuota ihanaa räppäriä. Sofian ja isosiskon kanssa suunnattiin siis Espoon keskukseen ja Amarillossa (vaikka se ihan mätä mesta yleensä onkin) ihan pilkkuun asti viihdyttiin. Sinä yönä kellotkin taisi siirtyi tunnin taaksepäin, eli saatiin tunti pidempään Espoon yössä hillua. Js voin muuten kertoa että sinä yönä ei paljon tullut nukuttua ja seuraavana päivänä simahdinki jo kahdeksalta :D
Pienet alottelut enne baarireissua
Menin keikan jälkeen vähän ahistelee Timoa, joka siellä jengin seassa hengaili :D
Sunnuntain Krapularuokana Kotipizzan pitsaa, Omnomnom :D
Eilen suuntasin jälleen Espooseen viettämään laatuaikaa siskojen kanssa. Oon ilonen siitä että me tehdään aika paljon kaikkea yhdessä, koska tiedän jonkin verran ihmisiä jotka ei oikein edes oo kunnolla tekemisissä sisarustensa kanssa ja musta se on aika kauheeta. Mutta tosiaan mentiin keilaamaan ja olin siinö ihan surkee. Kaikki kierrokset, viimestä lukuunottamatta, taisin hävitä. :'D Ja ihana rakas pikkusisko yllätti mut ostamalla mulle vähän myöhäseks nimpparilahjaks Kauniit ja Rohkeat boxin jossa hääjaksoja. Oon ihan fiiliksissä siitä koska aika paljon yriti sitä siltä kinuta ;)
Pienet herkuttelut Hesesssä ennen keilausta, Dumble pehmy!
Pitäähän sitä vähän voimistella ennen keilaus suoritusta
Keilauksen jälkeen katottiin Honey 2 leffa, jonka ostin samana päivänä Anttilasta, koska se oli siellä tarjouksessa ja koska oon hulluna tanssileffoihin! Oli ihan viihdytävä pätkä, ainut mistä pienet miinukset, että kun noita uusia leffoja tehdään 3D:nä niin sitten ne kotona Dvd:ltä katottuna näyttää aika urpoilta. Siis tarkotan sitä kun niissä on niin yksinkertasia liikkeitä jotka 3D:nä leffassa näyttää makeilta, mutta sitten kotona kun niitä kattelet niin tanssikohtaukset on aika laimeta ja muutenkin vähän omituisia.
Leffaeväinä broilerpyöryköitä, kurkkua ja Ranch dippi :P
Tosiaan huomenna ja perjantaina on sellaset mukavat melkein 10h työpäivät, kuolen! Onneksi huomenna töiden jälkeen parin koulukaverin kanssa katsomaan Dancea livenä Peacockiin ;D Lauantai aamuna suuntaankin viikoksi Tukholmaan. Meillä on sinne koulun opintomatka, tutustutaan hotelleihin ja ravintoloihin yms. mutta sitä ennen oon siellä pari päivää siskon kanssa ja maanantaina meen Globenille kattomaan Jennifer Lopezia. Oon aika innoissani, en vaan tiedä että koska sais pakattua :'D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti