Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Justin Timberlake. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Justin Timberlake. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 huippuhetkiä, part 2

Prague. Ennen kuin palasin vaihdosta kotio, käytiin siskojen kanssa tutustumassa Prahaan. Tykästyin (tähänkin) kaupunkiin kovasti ja mieleen jäi erityisesti Karlovylazne (Prahan tunnetuin yökerho, jossa 5 eri kerrosta, joissa kaikissa eri teemat sekä sen lisäksi Ice Pub) sekä James Dean ravintola/kahvila, johon eksyttiin ihan vahingossa pakoon kaatosadetta. Prahassa käytiin myös kidutus-museossa, juotiin edullista olutta sekä kokeilin Tsekkiläistä perinneruokaa, joka muuten oli aivan kauheata. Mä en tosissani ole nirso ruuan suhteen, mutta tuo liha-annos jäi osittain multa syömättä. Prahassa oli myös siistein Starbucks missä oon käynyt; kahvilan terassilta aukesi huikeat näkymät kaupungin ylle.  

Robin - Kesärenkaat

Blockfest 2014. Mun tämän vuoden ainoat festarit. Blockfesteissä on tullut käytyä jo muutaman kerran ja voin luvata että tänä vuonna varmasti taas. Vuoden 2014 blockfestien artistikattauksesta jäi erityisesti mieleen Mikael Gabriel jenkkikavereineen, hyvinkin asenteellinen Snoop Dogg, aina yhtä ihana Timo Pieni Huijaus, Sara Chafak joka oli mukana JVG:n yhdessä biisissä, Teflon Brothers, Kasmir ja myös se että en ihan lämmennyt Jujulle :D Blockfesteillä muuten rakastuin myös Minetin jäätelöön. (lisää täällä

Mikael Gabriel - Älä Herätä Mua Unesta

Lokakuinen Lontoo ja Ed Sheeran. Lontoon reissuun kuului perinteisesti shoppailu Primarkissa, pyörimistä Camdentownin markkinoilla sekä musikaalin (tänä vuonna Phantom of the Opera) fiilistely. Sen lisäksi käytiin tsekkaamassa myös kuuluisa Abbey Road sekä herkuttelemassa Jamie Oliverin Fifteen ravintolassa. Ja sitten tietysti se reissun kohokohta: O2-areena ja ihana Ed Sheeran! Ei sitä keikkaa pysty edes sanoin kuvaamaan. Ihan parasta! Hassua muuten, että tuolla reissulla ei nähty edes vilaukselta Isoa Beniä tai muitakaan perus Lontoon nähtävyyksiä. (Click!)

Robin - Frendikortti

Vuoden 2014 keikat. Ed Sheeranin lisäksi vuoteen 2014 kuului myös muita huippuja keikkoja. Mä oon aina tykännyt ihan mielettömästi käydä fiilistelemässä erilaisia artisteja ja viime vuosikaan ei ollut poikkeus. Keväällä mun oli PAKKO päästä ihanan Justin Timberlaken keikalle ja suuntasinkin Wieniin tuota herraa katsomaan (Click!). Elokuussa olin siellä missä moni muukin suomalainen, katsomassa Cheekin Olympiastadion spektaakkelia (Click!) ja Joulukuussa suuntasin Hartwallille ihastelemaan latino-hurmuri Enrique Iglesiasta (Click!). Sen lisäksi tuli käytyä katsomassa muutamaa pienempää keikkaa: Robinia Expert Expo -messuilla (Click!), Lauri Tähkää Iskelmäristeilyllä (Clikc!) sekä Tommi Soidinmäkeä Ja Saija Tuupasta Turussa (Click!).

Siinä taisikin olla meikäläisen vuoden 2014 huippuhetket tiivistetysti.
Oon jo pidemmän aikaa halunnut tehdä tälle blogille jotain muutoksia, mutta en jotenkin osaa alkaa kongreettisesti tälle mitään tekemään, joten oon vakavasti harkinnut ihan uuden blogin perustamista.... mutta katsellaan mitä teen, voi olla että huomenna taas oon jotain ihan muuta mieltä :'D

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Justin Timberlake The 20/20 Experience World Tour

 Kuva täältä
Viime viikolla tapahtui paljon kaikkea kivaa, muun muassa varmasti yksi tän kevään kohokohdista; Justin Timberlaken keikka! Mulla ei tuolla keikalla ollut kameraa mukana ja kuvia tuli näpsittyä vain puhelimella ja niistä ei kyllä oikein saa mitään tolkkua joten en niitä edes tänne laita :'D Mutta vaikka mitään hyviä kuvia en saanut niin ei se mitään koska Justin Timberlake! Mä itse oon tykännyt herran musiikista jo vuodesta 2002 kun Justinin ensimmäinen soolo albumi Justified ilmestyi ja kun silloin viime vuonna kuulin että herra on tulossa Suomeen keikalle niin olin niin innoissani! Sain kuitenkin tietää samoihin aikoihin myös että pääsin vaihtoon niin aloinkin sitten tutkimaan missä olis mulle lähin keikka jonne pääsisin. No onneksi The 20/20 Experience kiertue saapui myös Wieniin ja ennen vaihtoon lähtöä ostinkin sitten liput.

 Tuon näkösenä olin liikenteessä / Mun nimi on ilmeisesti jotenkin hankala ulkomaalaisille kun aina tulee vaan jotain sinnepäin olevaa :D / Vapianossa Perla pizza, vähän ehkä nauratti toi kokonainen mozzarella tuolla välissä :'D

Mä lähdin keskiviikkona jo hyvissä ajoin Wieniin koska kävin vielä syömässä Suomeen lähtevän kaverin kanssa ja heittämässä kamat hostelliin jossa mun piti yöpyä koska viimeinen juna tänne Kremsiin lähtee jo niin aikaisin. Mä menin keikkapaikalle jo heti kun ovet aukesi ja siinä alkuun vähän katselin siellä myynnissä olleita paitoja ja muuta krääsää. Olishan sellanen keikka-paita ollut ihan kiva muisto mutta koska ne on niin kalliita niin en mä sitten mitään raaskinut ostaa. Otinkin vaan kiskasta ittelleni jääteen ja menin omalle paikalleni katsomon taka-nurkkaan istumaan ja jammailemaan lämppäri Dj:n tahtiin. Vähän ennen yhdeksää alkoikin sitten keikka ja ei jumankekka että se oli MAHTAVA! Ehdottomasti yks parhaista keikoista millä oon ikinä ollut! Justin lauloi hittejään ja pari coveria, tanssahteli taitavasti lavalla puku päällä ja aina välillä väliin höpötteli mukavia. Toi keikka oli mun mielestä niin hyvä esimerkki siitä että aina ei tarvita mitään über makeeta showta vaan oikeesti yksinkertaisempikin meininki riittää. Keikka kesti sen about kaks ja puoli tuntia ja koko sen ajan mä hoilasin mukana ja ei siitä penkillä istumiseltakaan mitään tullut vaan pakko siellä oli jorata mukana. Haha onneksi en ollut ainut. Musta tuntuu että rakastuin tohon mieheen vielä enemmän ja jossain vaiheessa sai keikan aikana oikein pidätellä kyyneliä kun tajusin että mä vihdoin nään Justinin livenä!
Siskot oli samaista keikkaa katsomassa Suomessa ja myös hehkuttivat sitä, onkos teitä muita jotka näki Justinin Hartwallilla? Olis hauska kuulla mitä tykkäsitte :)

                                                                       Kuva täältä

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Tänään Justin Timberlake woop woop!


Moikka! Täällä istuskelee valmiina lähtemään Wieniin yks erittäin iloinen muikkeli. Tänään olis nimittäin illalla tiedossa kauan odotettu Justin Timberlaken keikka ja sen lisäksi osa perhettä saapuu tänään Itävaltaan moikkaamaan mua! Hihii oon erittäin onnellinen tällä hetkellä! :')

Haha Kremsistä löytyy Thorin katu :'D

Tuossa olis muutama kuva eiliseltä kun käytiin lounaalla Moyomessa jonka jälkeen lähdettiin vähän urheilemaan ja kiivettiin kaupungin laidalla olevalle vuorelle mäelle ja tällä kertaa mentiinkin sitten ihan huipulle asti! Oli aika mielettömät maisemat ja mikäs siellä oli viinitilojen varrella kävellessä kun eväinä oli mansikoita ja keksejä ^^

Mutta nyt mä kirmaan juna-asemalle ja lähden kuuntelemaan tuota ihanaa miestä jonka oon jo niin kauan halunnut nähdä livenä! Että eikun hyvät keskiviikot teillekin :)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kuulumisia viime päiviltä

Ajattelin tulla kertomaan vähän kuulumisia. Mun elämä pyörii tällä hetkellä aika hyvin koulun ja töiden ympärillä ja tuntuu etten oo edes kavereitani ehtiny juurikaan näkemään. Mulla on tässä viikon sisään ollut kaksi yövuoroa, koska meillä oli inventaariot, ja tuntuu että mulla on sen takia rytmi ihan sekasin. En edes tajuu miten se voi olla mahdollista koska en mä muutenkaan yleensä mitenkään aikasin nukkumaan mene. Hämmentävää!

Viime maanantai kului lentokentällä koska meillä oli siellä vähän kouluhommia. Ohjelmassa oli Finavian lentokenttäkierros sekä vierailu Hilton airport hotellissa. Oli aika antoisa päivä ja sitä tuli nähtyä jotain uuttakin. Matkustelen kuitenkin sen verran että koen Helsinki-Vantaan lentokentän olevan jo aika tuttu paikka, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan myös kahdessa eri loungessa sekä presidentti-terminaalissa. Kuten varmasti aina, niin lentokentällä iski kyllä aikamoinen matkakuume. Onneksi jo ens viikolla olis lähtö muutamaksi päiväksi opintomatkalle Barcelonaan. Oon aika innoissani koska enpä ole ennen kyseisessä kohteessa käynyt ja tietysti mieltä lämmittää myös nuo ensi viikon sääennusteet: Barcelonaan luvattu nimittäin 20-25 astetta lämmintä. Halleluja sanon minä :D

Sitten pari kuvaa Lentokentältä. Muutama kuva Almost@Home -Loungesta. Sisustus tosissaan oli melkein kuin olisi kotona ollut :) 



Pari kuvaa vielä Finnairin Loungesta joka valittiin vuonna 2011 parhaaksi Loungeksi. Sisustus aika perus skandinaavista tyyliä; Yksinkertaista ja tyylikästä.




 Maanantaina muuten julkaistiin tieto että ihanainen Justin Timberlake on vihdoin tulossa Suomeen. Ai että miten mä oonkaan odottanut sitä! Mutta onko niin mun tuuria että herra päättää sitten tulla tänne ku mä en oo Suomessa!!!! Noh ei kai siinä nyt muu auta kun kattoa mikä olis lähin paikka tuolla keski-Euroopassa mihin voisin matkustaa keikalle koska mun on PAKKO nähdä Justin livenä!

Justin Timberlakesta tuli muuten mieleen että tänään ilmestyi Britneyn uus Work Bitch musiikkivideo ;) Hihii joten siinä teille se.

 

perjantai 15. helmikuuta 2013

Uutta musiikkia!

Pieni musapostaus vielä ennen viikonloppua!

Nyt on ihan pakko jakaa tää tänne koska eilen ilmestyi Will.I.am:n Scream & Shout Remix video!




Ite oon aikalailla alkuperäsen version fani, enkä niin tästä (ainakaan vielä) välitä, kun tykkään ku se original versio on niin bilebiisi. Tää on vähän tällanen jougansta, eikä tätä voi silleen samalla tavalla fiilistellä.... Mutta laitan tän nyt koska onhan toi Briitu aika hot mama tässä ;D





















Samoin eilen julkastiin myös Justin Timberlakin uuden biisin video! Siis oikeesti JUSTIN TIMBERLAKE! Yks mun teiniaikojen ihannemiehistä! Kuuma mies ei voi muuta sanoa! Oon ilonen että herra on taas palannut musabisnekseen! :D

Ja laitetaan nyt loppuun vielä keskiviikkona julkastu Elastisenki uus biisi ja video! Jotenki outoo ku jäbäl on tukkaaki päässä :'D Mut joo tää on aika tällanen perus Elastisen hyväntuulinen biisi, salee tätäki alan viel popittaa ;D




Ja nyt hyvät viikonloput kaikille ja fiilikset kattoo!!!!