Sivut

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kuulumisia viime päiviltä

Ajattelin tulla kertomaan vähän kuulumisia. Mun elämä pyörii tällä hetkellä aika hyvin koulun ja töiden ympärillä ja tuntuu etten oo edes kavereitani ehtiny juurikaan näkemään. Mulla on tässä viikon sisään ollut kaksi yövuoroa, koska meillä oli inventaariot, ja tuntuu että mulla on sen takia rytmi ihan sekasin. En edes tajuu miten se voi olla mahdollista koska en mä muutenkaan yleensä mitenkään aikasin nukkumaan mene. Hämmentävää!

Viime maanantai kului lentokentällä koska meillä oli siellä vähän kouluhommia. Ohjelmassa oli Finavian lentokenttäkierros sekä vierailu Hilton airport hotellissa. Oli aika antoisa päivä ja sitä tuli nähtyä jotain uuttakin. Matkustelen kuitenkin sen verran että koen Helsinki-Vantaan lentokentän olevan jo aika tuttu paikka, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan myös kahdessa eri loungessa sekä presidentti-terminaalissa. Kuten varmasti aina, niin lentokentällä iski kyllä aikamoinen matkakuume. Onneksi jo ens viikolla olis lähtö muutamaksi päiväksi opintomatkalle Barcelonaan. Oon aika innoissani koska enpä ole ennen kyseisessä kohteessa käynyt ja tietysti mieltä lämmittää myös nuo ensi viikon sääennusteet: Barcelonaan luvattu nimittäin 20-25 astetta lämmintä. Halleluja sanon minä :D

Sitten pari kuvaa Lentokentältä. Muutama kuva Almost@Home -Loungesta. Sisustus tosissaan oli melkein kuin olisi kotona ollut :) 



Pari kuvaa vielä Finnairin Loungesta joka valittiin vuonna 2011 parhaaksi Loungeksi. Sisustus aika perus skandinaavista tyyliä; Yksinkertaista ja tyylikästä.




 Maanantaina muuten julkaistiin tieto että ihanainen Justin Timberlake on vihdoin tulossa Suomeen. Ai että miten mä oonkaan odottanut sitä! Mutta onko niin mun tuuria että herra päättää sitten tulla tänne ku mä en oo Suomessa!!!! Noh ei kai siinä nyt muu auta kun kattoa mikä olis lähin paikka tuolla keski-Euroopassa mihin voisin matkustaa keikalle koska mun on PAKKO nähdä Justin livenä!

Justin Timberlakesta tuli muuten mieleen että tänään ilmestyi Britneyn uus Work Bitch musiikkivideo ;) Hihii joten siinä teille se.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti