Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cheek. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cheek. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 huippuhetkiä, part 2

Prague. Ennen kuin palasin vaihdosta kotio, käytiin siskojen kanssa tutustumassa Prahaan. Tykästyin (tähänkin) kaupunkiin kovasti ja mieleen jäi erityisesti Karlovylazne (Prahan tunnetuin yökerho, jossa 5 eri kerrosta, joissa kaikissa eri teemat sekä sen lisäksi Ice Pub) sekä James Dean ravintola/kahvila, johon eksyttiin ihan vahingossa pakoon kaatosadetta. Prahassa käytiin myös kidutus-museossa, juotiin edullista olutta sekä kokeilin Tsekkiläistä perinneruokaa, joka muuten oli aivan kauheata. Mä en tosissani ole nirso ruuan suhteen, mutta tuo liha-annos jäi osittain multa syömättä. Prahassa oli myös siistein Starbucks missä oon käynyt; kahvilan terassilta aukesi huikeat näkymät kaupungin ylle.  

Robin - Kesärenkaat

Blockfest 2014. Mun tämän vuoden ainoat festarit. Blockfesteissä on tullut käytyä jo muutaman kerran ja voin luvata että tänä vuonna varmasti taas. Vuoden 2014 blockfestien artistikattauksesta jäi erityisesti mieleen Mikael Gabriel jenkkikavereineen, hyvinkin asenteellinen Snoop Dogg, aina yhtä ihana Timo Pieni Huijaus, Sara Chafak joka oli mukana JVG:n yhdessä biisissä, Teflon Brothers, Kasmir ja myös se että en ihan lämmennyt Jujulle :D Blockfesteillä muuten rakastuin myös Minetin jäätelöön. (lisää täällä) 

Mikael Gabriel - Älä Herätä Mua Unesta

Lokakuinen Lontoo ja Ed Sheeran. Lontoon reissuun kuului perinteisesti shoppailu Primarkissa, pyörimistä Camdentownin markkinoilla sekä musikaalin (tänä vuonna Phantom of the Opera) fiilistely. Sen lisäksi käytiin tsekkaamassa myös kuuluisa Abbey Road sekä herkuttelemassa Jamie Oliverin Fifteen ravintolassa. Ja sitten tietysti se reissun kohokohta: O2-areena ja ihana Ed Sheeran! Ei sitä keikkaa pysty edes sanoin kuvaamaan. Ihan parasta! Hassua muuten, että tuolla reissulla ei nähty edes vilaukselta Isoa Beniä tai muitakaan perus Lontoon nähtävyyksiä. (Click!)

Robin - Frendikortti

Vuoden 2014 keikat. Ed Sheeranin lisäksi vuoteen 2014 kuului myös muita huippuja keikkoja. Mä oon aina tykännyt ihan mielettömästi käydä fiilistelemässä erilaisia artisteja ja viime vuosikaan ei ollut poikkeus. Keväällä mun oli PAKKO päästä ihanan Justin Timberlaken keikalle ja suuntasinkin Wieniin tuota herraa katsomaan (Click!). Elokuussa olin siellä missä moni muukin suomalainen, katsomassa Cheekin Olympiastadion spektaakkelia (Click!) ja Joulukuussa suuntasin Hartwallille ihastelemaan latino-hurmuri Enrique Iglesiasta (Click!). Sen lisäksi tuli käytyä katsomassa muutamaa pienempää keikkaa: Robinia Expert Expo -messuilla (Click!), Lauri Tähkää Iskelmäristeilyllä (Clikc!) sekä Tommi Soidinmäkeä Ja Saija Tuupasta Turussa (Click!).

Siinä taisikin olla meikäläisen vuoden 2014 huippuhetket tiivistetysti.
Oon jo pidemmän aikaa halunnut tehdä tälle blogille jotain muutoksia, mutta en jotenkin osaa alkaa kongreettisesti tälle mitään tekemään, joten oon vakavasti harkinnut ihan uuden blogin perustamista.... mutta katsellaan mitä teen, voi olla että huomenna taas oon jotain ihan muuta mieltä :'D

sunnuntai 24. elokuuta 2014

#Cheekend




Oikein hyvää sunnuntaita kaikille! Mä tulin viikonlopun viettoon Helsinkiin ja sen verran paljon ollut ohjelmaa että nyt vasta sain ensimmäisen kerran koneen avattua. Mun vierailun syynä oli yllätys yllätys koko suomea värisyttänyt tapahtuma; Cheekin olympia Stadion keikka nimittäin. Musta se on aika hassua että koko viikonlopun on SoME ja lehdet ollut vain täynnä Cheekkiä, kai tää sitten aika iso juttu on.
Mä eilen siskojen kanssa suuntasin Olympia Stadionilla katsomaan tämän meidän koko kansan räppärin viimeistä keikkaa ennen hänen tauolle jäämistään. Täytynee sanoa että oli kyllä herra kunnon maailman luokan show'n järjestänyt enkä yhtään ihmettele että molempia keikkoja on aivan mahdottomasti hehkutettu. Täytyyhän sitä tottakai antaa respectiä että suomalainen räppäri saa kaksi stadion keikkaa loppuunmyydyksi, ei siihen kuka vaan suomalainen artisti pysty. Ainakin lauantai-iltana oli yleisössä hyvä meininki, ilotulitteet räjähteli, vierailijoita nähtiin paljon, leikkirahaa lenteli (Näin btw naureskeltiin Janskun kanssa että on "taso vähän laskenut" koska vuonna 2011 Blockfesteillä Tuhlaajapoika laulun aikana yleisöön lenteli ihan oikeita femman seteleitä :'D)  ja suuria hittejä kuultiin. Tosin keikan loppupuolella alkanut kaatosade ja ukkonen ainakin omaa fiilistä hieman latisti. Muutamia vanhoja hittejä mä jäin kaipaamaan, mutta niitä onneksi sai kuulla vuoden takaisella jäähallin keikalla. Mutta ihan näin yleisesti ottaen jäi tosi hyvä fiilis tosta keikasta joten eiköhän toivoteta Cheekille hyvää lomailua ja katsotaan koska uutta musiikkia taas saadaan! :)

torstai 22. elokuuta 2013

Turn up the music!

Tässäpä olis nyt koottuna mun suurimpia popituksia viimesen kuukauden ajalta.
Löytyikö jotain mistä tekin tykkäätte? ;D

maanantai 8. heinäkuuta 2013

#tasoinäisjutus

Huomaa että viikonloppu on vähän verottanut kun tänään heräsin vasta kahden aikaan päivällä ja koko päivä on mennyt vaan sohvalla loikoillessa. No mutta huomenna aion saada itseäni niskasta kiinni, herätä aikaisin ja lähteä kavereiden kanssa päiväksi Korkeasaareen. Jee! Mua kyllä ehkä vähän kauhistuttaa ne pelottavat lokit ja hanhet siellä mutta ehkä pakkaan mukaani ritsan tai jotain :D

Mutta tosissaan kun puhuin siitä että aion tehdä tuosta meijän Summer Up reissusta videon niin tässäpä olis! Oli taas niin mielenvikast meininkii et pahottelen jos joku sai jotain traumoja xD

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Summer Up 2013

Jösses mikä viikonloppu takana! Kuten viime postauksessa mainitsinki lähdin perjantaina kohti Lahtea ja Summer Up festareita kera mun ihanan "jokavuotisen-Summer-Up-seuran" Sofian. Tää oli meille kolmas vuos peräkkäin kyseisillä festareilla ja voipi olla että vaikka tosi kiva viikonloppu onkin takana niin ens vuonna suunnataan jonnekkin muille festareille (Pipefest vois olla aika kova?) koska kyllä sitä alkaa huomaamaan että tuolla jengi nuorenee ja me vanhetaan :D






Tuossa kesäkuun alussa väijyttiin Summer Up:in facebook sivuja jos sieltä sais vähän halvemmalla noi festari+majotusliput ja meidän onneks saatiin 2 päivän festarilippu ja telttamajotus hintaan 150e (jos olis lippupalvelusta ostanut niin toi telttamajotus itsessään olis maksanu jo 140e, sikahintasta sanon minä!) eli 75e per naama. Ai että kyllä kävi ihan mielettömän hyvä munkki :D Tänä vuonna oli myös tuolla Mukkulan leirintäalueelle pystytetty telttakylä eikä tarvinnut omaa telttaa roudata mukana.



Festarialueella käytiin aina satunnaisesti tsekkaa jotain artisteja ja siinä välissä vähän omalla teltalla tankkaamassa. Viikonlopun esiintyjistä nähtiin mm JVG, Mikael Gabriel, Cheek ja lauantain varmasti odotetuin esiintyjä Far East Movement. Pakko vähän hehkuttaa että ai että oli hyvä fiilis kun tuo viimeiseksi mainittu täräytti kaikki kovimmat hittinsä Mukkularannassa. Ja kerrankin saa olla ylpee suomalaisista, koska mua välillä vähän ahdistaa miten laimeita suomalaiset saattaa olla joidenkin ulkomaalaisten keikoilla mutta onneksi tuolla jengi oli ihan messissä ja pomppi ja bailas siellä vaan hulluna. Jotenki musta niin kiva ku noi oli ekaa kertaa Suomessa ja näki nyt että niistä tykätäään täälläkin, joten ehkä herrat tulee vielä joskus uudestaankin Suomeen ;)



 

Mutta joo kerrassaan onnistunut vklp takana vaikka ei sitä hirveesti oo nukuttu (toisaalta ei sitä festareilla kuulukaan) ja ajattelin että pienen videon voisin taas tehdä tossa alkuviikosta kun oon vähän toipunut. Äsken  nukuin pienet päikkärit ja nyt olisin jo niin valmis menemään takas nukkumaan.
Joten hyviä öitä! :D


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kuulumisia viime päiviltä!

Huhhuh ollut niin paljon meininkejä viikonloppuna että nyt oon niin kuollu. On ollut niin Elastisen keikkaa, pikkusiskon kevätjuhlaa, kaverin valmistujaisia kuin grillausta ja auringon ottoa Emäsalossa.

Puistohengailua kera sushin ja siiderin

Uusien makujen maistelua!

Mansikka-mozzarella salaattia <3

Elastisen keikka perjantaina Tulisuudelmassa Vantaalla. Ah ihana Timokin siellä <3

Sisko oli hommannu mulle elokuun poikien nimmarit ;)

 Makoilin (nukuin) kolmisen tuntia auringossa!

 Vähän Grillisafkaa, omnomnom!

 Olen muotitietoinen, minä olen muotitietoinen! Sellanen kesäasu tänään että huhhuh (joo en tosissaan ollut missään julkisilla paikoilla tossa asussa ei hätää xD)

Thank God mul on vielä kaks päivää vapaata ennen kun pitää taas mennä töihin niin ehin edes vähän lepäilee ja toipumaan tästä viikonlopusta :D

Tän vuoden kesäkumibiisi, Cheek feat. Jukka Poika - Jossu, on must aika hauska :p

Ja tosissaan Sofian valmistujaisista laittelen kuvia sitten kun niitä kavereilta saan, ite en nimittäin kuvia ottanut yhtäkään :D


maanantai 18. kesäkuuta 2012

BOOMBOX

Festarikesä on nyt avattu! Viikonlopun vietin murmelisiskojeni kanssa BoomBox festareilla, jotka tänä vuonna järjestettiin ekaa kertaa. Oli ihan mahtavaa päästä hiphopfestareille jotka oli ihan naapurissa niin että sinne käveli himasta 15 minuutissa ja siis tiestysti myös (melkein) kaikki artistit oli ihan huippuja!!! Asian laita on kyllä sillä tavalla että popituksen lisäksi tykkään monista suomalaisista räppäreistä tosi paljon, josta aika hyvin kertoo sekin että oon tässä kesällä suuntaamassa kolmille räppifestareille :'D    Boomboxia varten olin koko viikonlopun pyytänyt vapaata töistä ja pystyin siis nauttimaan täysillä kaks päivää hyvästä musiikista (ja alkoholista)! Esiitnyjä kaarti oli superdupermahtava, suomalaisia räpartisteja kuten Fintelligenssi, TPH, Uniikki, MG, Elokuu, Nopsajalka, SMC yms yms. Ja viikolopusta teki vielä paremman tietysti FESTARIMÄTTÖ <3 ;D
Oon syöny koko viikonlopun niin epäterveellisesti et nyt on pakko alottaa terveellinen elämä... joka kestää luultavasti Juhannukseen asti :'DD


My pretty little sister <3



La Genta Esta Muy Loca!!!!




Artistikattausta!

 
FINTELLIGENS
CH-CH-CH-CHEEK!
TPH <3

SMC





 Festareitten lisäksi aika hyvin onnistuin käymään viihteellä, ja en edes muista koska olisin viimeks ollu kaks päivää peräkkäin baarissa, koska yleensä aina on lauantai aamuna töitä! Perjantai iltana olin Karlan, Krissen ja Charlotan kanssa Alessa bailaamassa (jollekkin yllätys?) ja Lauantaina suuntasin Sinin ja Sofian kanssa pitkästä aikaan Tivoliin! Voisin täällä avautua mun dupstep vihastani jota Tivolin musiikki aika hyvin ruokki,  mutta kun tarkeemmin mietin niin koska on niin kesäinen ilma en taida jaksaa alkaa ragee! :'D Tivoli-illan päätteeksi päädyttiin kauniiden akkojeni kanssa Sofian mummolle yöksi ja valvottiin aamu kuuteen asti katsoen Chattia (Api Foreversomaliguy en vaan voi unohtaa sua <3) ja jutelten kaikkea turhaa. NIIN ja peläten Sofian mummon kaappikelloa joka pelotteli möreällä kellonsoitoillaa. Sunnuntai olikin sitten sateinen aivokuollut lagaus päivä, joka oli hyvä viettää leffaa katsoen. Sofian kanssa päätettiin mennä katsastaa Prometheus leffa, joka oli ehkä mun makuun liian ällöttävä mutta ehkä ihan katottava kuitenki :DD

 

"Oon ihan päädys, aivan naamat. Rahat kurkusta alas aina kaadan.
Mutta vaikka kuinka tippuis se votka. Sä oot edelleenki kauhee kotka.
Oon ihan päädys, aivan naamat. Rahat kurkusta alas aina kaadan.
Mutta vaikka kuinka tippuis se votka. Sä oot edelleenki kauhee kotka."



Tänään töiden jälkeen kävin vähän Itiksessä kiertelee ja vaikka mun piti tänään alottaa myös säästeliäs elämä failasin aika pahasti koska löysin vaikka mitä enkä vaan kyennyt pitämään kukkaroani kiinni :'D

 

Siinä mun tän päivän hankinnat! Oon jo jonki aikaa ettinyt bikineitä ja nyt löysin tollaset kivan pirteet Seppälästä (JA KYLLÄ MUN MIELESTÄ PINKKI JA ORANSSI SOPII YHTEEN!) ja sitte kans ostin seppälästä vielä sukkia koska niitä nyt tarttee aina :D
Stadiumista hankin tollaset Race Marine kengät. Eikö ookki tosi suloset? Eka aattelin et ostan mustat mutta sitte ku näin noi vaaleenpunavalkoraitaset ni ne vaan oli niin söpöt et oli pakko hankkii ne :D
Ja lopuks vielä korvikset koska ahistaa kun oon melkeen kaikki mun korvikset jonnekki hävittäny :'D

Mutta joo se tältä erää, nautitaan kaikki kesästä!