Sivut

maanantai 7. lokakuuta 2013

Syksyfiilistelyä Nuuksiossa

Vähän syksyistä kuvapläjäystä viime sunnuntailta. Lähdettiin Tiian ja Saaran kanssa viettämään päivää luonnon keskelle Nuuksion kansallispuistoon. Eilen oli ihan tosi ihana syksyinen sää ja luultavasti siitä syystä me ei tosissaan oltu ainoita jotka oli päättänyt lähteä luonnonhelmaan aikaa viettämään. Herranjumala oikeesti sitä autojen ja ihmisten määrää!

Itse oon viimeksi ollut Nuuksiossa, uskaltaisinkohan väittää, että 4-5 vuotta sitten. Entisenä partiolaisena olin kuitenki ihan fiiliksisssä kun taas tuttuun paikkaan pääsin. Vietettiin pari tuntia Haukkalammella ruokaa syöden sekä ihanista syksyn väreistä ja luonnosta nauttien. Valmistettiin notskilla niin Herne-maissi-paprika-tuorejuusto-nyyttejä (Voiko ton edes kirjottaa tolleen? :D), maggaraa, suklaabanaaneja ja vaahtokarkkeja. Voisin useemminkin harrastaa tuollasta aktiviteettia!


Siellä meidän nyytit paistuu
Vähän epämääräisen näköstä mutta hyvää!
Maggaraa
Namia suklaabanaania <3
"Otetaan kuva lusikat suussa"
Puuromantiikkaa
Oikeesti Suomen luonto syksyisin!!!
 
Tällä viikolla olis vielä pari iltaa töitä ja pakkaamaankin pitäisi ryhtyä koska ylihuomenna lähtö Barcelonaan! Jee! Tuskin ehdin tulla postailemaan ennen matkaa joten Adios kuulette musta sitten taas ensi viikolla! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti