Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. syyskuuta 2014

Syys-ostoksia

Kuluva viikko on ollut yhtä lomailua ja nyt on tosi outoa että jälleen viikonloppu koittaa. Tää viikko on mennyt ihan älyttömän nopeesti koska viime sunnuntaina päätin extemporee lähteä Helsinkiin muutaman vapaapäivä takia, eilen mulla oli yks muutaman tunnin työpäivä ja nyt mä taas matkaan junassa kohti Helsinkiä juhlimaan kahden mun ihanan ystävän synttäreitä. Tiistaina pyörähdin kaupungilla kahvittelemassa  Saaran kanssa sekä vihdoin katsastamassa uusimman Step Up leffan Janskun kanssa. Mä oon aina tykännyt tanssileffoista ja tuo uusin Step Up oli ainakin mun mielestä ihan hyvä, vaikka kyllähän se nyt ihan selvää on että tuon leffasarjan ekaa osaa ja Channing Tatumia ei voita mikään ;) Samaisena päivänä tuli myös pitkästä aikaa pyörittyä kaupoissa ja vaikka yritin kovaa vauhtia lähestyvän Lontoon matkan takia hillitä ostos-himojani niin silti mukaan tarttui vähän jotakin. Perustelen ostojani kuitenkin sillä että (melkein) kaikki oli sellaisia mitä oon jo pidemmän aikaa miettinyt että pitäisi hankkia :D 

Mekko 14,99e / Pörrösukat 5e / Villapaita 9,99e

 
Kaulahuivi 19,90e / Kynsilakka 1,95e

Kello 24,90e

Eikuin oikein mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille :)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Cause we are living in a material world and I am a material girl

Ah sunnuntai, tämän kauniin ja lämpimän viikon viimeinen päivä! Täällä tosiaan on viimeiset päivät olleet säänsä puolesta melkein kuin Suomen kesä mutta tänään joutui heräilemään harmaaseen päivään ja vesisateeseen. Ja koska täällä ei sunnuntaisin ole mikään paikka auki niin päätinpä ajankuluksi alkaa kuvailemaan kaikkia mun viimeaikasia ostoksia. Oon aika paljon ostellut kaikkia tarpeellisia keittiötarvikkeita; vuokia, mukeja jne. mutta niitä en ala nyt sen kummemmin esittelemään vaan keskityn niihin vaatteisiin ja kenkiin joita oon kaappiini hamstrannut ;D

No okei nää nyt ei ole vaatteita tai kenkiä mutta esittelemisen arvoisia kuitenkin. Täällä on kaikki kynsijutut; lakat ja koristeet, tosi halpoja ja oon pari kynsilakkaa jo sortunut ostamaan... Toi limenvihreä lakka on tosi keväinen ja ihana <3 Ja Möbelixistä ostin Mango-tuoksukynttilän jota ihan ekstaasissa päivittäin tuoksuttelen.

 
Leopardikuosinen paita (H&M) Oon jostain syystä tykästynyt tosi paljon vaatteisiin jotka on tuollasta vähän ohuempaa materiaalia ja tää paita oli aika tollanen perus H&M-tyylinen, mutta tosi kiva kuitenkin.

Paita (H&M) Tää on kanssa tällasta ohuempaa materiaalia (okei nää kaikki mun uudet paidat taitaa melkein olla) ja oon aivan rakastunut tähän. Jollain tapaa tää on musta tosi keväinen ja kuosi on kans kiva.   

 
 Kukka-hame (New Yorker) Oon ihan rehellisesti nyt vähän hämmästynyt näistä mun uusien vaatteiden kukkakuosi villityksestä :'D

Läpinäkyvä valkoinen paita (Del Piera) Musta tuntuu että vihdoin löysin paidan jonka kanssa voin pitää mun "niitti"rintsikoita! Jee! Ja selästä löytyy tuollanen makee pitsikaistale.

Juoksutakki (H&M) Ärsyttää kun en saanut tosta mitään parempaa kuvaa... Mutta joo tuollanen pinkki juoksutakki, joka on jo ollut ihan hyvin käytössäkin kun oon täällä yrittänyt vähän käydä lenkkeilemässä.

 Lenkkarit (Deichmann) Näistä täällä on ollut jo ennenkin kuvaa mutta koska nää on niin hienot niin voin uudestaankin nää esitellä ;) Pikkasen jo likaantunut kun on niin ahkerassa käytössä ollut :p

 Kangastossut (Del Piera) Haha minä joka vielä pari vuotta sitten vihasin kukkakuosia vaatteissa (paitsi siinä mun yhdessä kivassa tunikassa/mekossa jonka joskus aikoinaan ostin Ranskasta) ostin kaikkien näiden kukkakuosi-vaatteiden lisäksi vielä kengätkin :'DD Mut nää on oikeesti tosi makeet!

 Bootsit (Deichmann) Nää on nyt ne kengät jotka ostin Wienistä! Nää huusi mun nimeä sieltä hyllyltä niin enhän mä yksinkertaisesti vaan voinut näitä sinne jättää xD 

 Ballerinat (Deichmann) Vähän juhlavammat pitsiballerinat pienellä kiilakorolla.  

Noiden lisäksi oon ostanut myös ihan basic H&M:n mustan neuletakin ja Pimkiestä mustan hameen josta en millään saanut mitään fiksua kuvaa (Ei sillä että nää muutkaan kuvat mitenkään hirveen hyviä olis :'D) joten sen ehkä joskus näätte kuvissa mun päällä...

Nyt tosissani ryhdyn pieneen ostoslakkoon koska mulla on tässä kuukauden sisällä tiedossa 3 reissua joihin rahaa pitäis säästää; Bratislava, Budapest ja Italia :)



tiistai 20. elokuuta 2013

Ihania käteviä uutuuksia!

Niin se uusi viikko on pyörähtänyt taas käyntiin ja mä ajattelin nyt esitellä vähän mitä kaikkea tarpeellista (ja ei ehkä ihan niin tarpeellista) ostin viime viikolla palkkapäivän kunniaksi. 

Maybelline Express Remover & Tangle Teaser Sokokselta
Tässä on kyllä kaks sellasta tuotetta mitä voin suositella kaikille! Tangle Teaseriin tutustuin kesällä kun ystäväni Karla oli sellaisen kampaajansa suosituksesta hankkinut. Myös rakkaalla pikkusiskollani on tuollainen ihanuus ja oonkin sitä melko ahkerasti lainannut tässä lähiaikoina. Harjaaminen kyseisellä tuotteella on niin sulavaa ja koska mulla on tosi takkuuntuvat hiukset ja välillä saan oikein tapella takkujeni kanssa niin Tangle Teaser on tuonut hyvinkin suuren helpotuksen elämääni. Ja kivana plussana sekin että hiuksetkaan ei katkeile. Toinen aivan ihana tuote on tuo Maybellinen Express Remover kynsilakanpoisto aine. En ymmärrä miks oon löytänyt tuollasen tuotteen vasta nyt (koska on niitä vissiin jo jonkin aikaa ollut markkinoilla?)? Mä ehkä eniten maailmassa inhoon kynsilakan poistamista koska mulle aina jää sitä perhanan kynsilakkaa kuitenkin johonkin ja kun pumpulilla säheltää niin koko sormi on ihan jossain väreissä (joo okei tiedän, oon vaan huono). Mutta nyt ei tarvitse kun sormi työntää vaahtomuoviin ja pyöräyttää kerran (tai kaks) ja kynsilakat on poissa! Ah miten ihanaa!

Forumin Mic Macissa on hullut poistomyynnit *vinkvink* kun liike lopettaa ensi kuussa joten sieltäkin tarttui mukaan jotain pientä; nuottikorvikset, leopardikuosi-meikkipussi, pipo ja parit lapaset. Onhan se hyvä jo tulevaan talveenkin varautua vai mitä? ;D


Glitterissä kävin vaihtamassa yhdet rikki menneet sydän korvikset uusiin. Kun samanlaisia ei enää ollut valikoimissa niin päätin sitten ottaa ihan tuollaset perus renkaat joissa vähän jotain blingiä.


Ja loppuun vielä tuliainen jonka sain! Isosisko oli jo toistamiseen miehensä kanssa tänä kesänä Barcelonassa ja sain taas ihania tuliaisia (viimeksi sen Guessin laukun), nimittäin
Versacen Bright Crystal hajuveden!

 

  Siinäpä kaikki mun ihanat uutuudet. Nyt illaksi töihin mars! :p