Sivut

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Wien with my family


Kremsistä me tosiaan lähdettiin perheen kanssa viettämään aikaa Wieniin. Käytiin vähän shoppailemassa Marianhilferstrassella, mielenkiintoisella kierto-ajelulla, syömässä sitä aitoa ja oikeaa sacher-kakkua ja Schönbrunnissa. Toi oli muuten mun kolmas kerta kun kiersin ton linnan kierroksen ja nyt on vähän sellanen fiilis että muistan jo ulkoa ne tarinat mitä siellä kerrottiin :'D Tiesittekös muuten että Marie Antoinette oli Itävallan Keisarinna Maria Theresian tytär?
Wienissä käytiin myös pari kertaa yhdessä meidän hotellin läheisyydessä olevassa Irish Pubissa ja ai että oli ihana saada välillä jotain muutakin siideriä kuin mätää Strongbowta josta en tykkää kyllä yhtään.
Siskojen kanssa pyrähdettiin Prater huvipuistossa, joka on ollut olemassa jo vuodesta 1766. Tuolla huvipuistossa on kuuluisa Wiener Riesenrad maailmanpyörä josta näkee ihan mukavasti Wieniä yläilmoista. Löytyi sieltä toki myös muitakin laitteita, kaikennäköisiä ravintoloita ja aina niin kivoja huvipuisto-pelejä. Me Janskun kanssa käytiin ihan vain parissa laitteessa joista yksi oli kummitusjuna ja hyvä ettei painajaisia nähnyt sen jälkeen :D Melkein tuli kaikenmaailman möröt naamalle, joku jäi junan alle, jonkun päätä hakattiin ikkunaan niin että verta ruiskusi päälle ja aina välillä mentiin takaperin. Jos Wieniin ootte menossa niin voin kyllä suositella Prateria! Sinne ei osteta mitään ranneketta vaan jokaisesta laitteesta maksetaan sellaset 2-5e ja jos ei laitteet innosta niin siellä on kuitenkin sellanen kiva huvipuisto fiilis ihan vaan kierrellessä ympärikin.

Janskun tarinointia Wienistä täällä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti